keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pekka Ravi

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Hallituksen esitys vuoden 2009 talousarvioesityksen (HE 116/2008 vp) täydentämisestä
(PTK 128/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemelle, joka on huomattavan kauan tässä parlamentissa toiminut, kaikella ystävyydellä totean, että hallituspuolueitten kansanedustajilla on hieman toisenlaiset tavat vaikuttaa kuin tehtailla näitä talousarvioaloitteita. Kysyn ystävyydellä, kuinka suuria muutoksia näillä talousarvioaloitteilla ed. Kankaanniemi kuvittelee tämänkertaisessa budjettikäsittelyssä aikaansaatavan.

Tähän toiseen kysymykseen: Mielelläni vähän otan selkoa ministeri Itälän lausumasta ja keskustelen ed. Rantakankaan kanssa tästä sitten kahden kesken. (Välihuuto) - Anteeksi, meppi Itälä, onneksi. (Naurua)"

Matti Kauppila

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Hallituksen esitys vuoden 2009 talousarvioesityksen (HE 116/2008 vp) täydentämisestä
(PTK 128/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ehkä täytyy onnitella maatalousministeri Anttilaa siitä, että hän on ensimmäinen ministeri, joka Brysselistä tulee niin, ettei keskustapuolueen ryhmässä ole erottajia. Siinä mielessä oli tulos minusta hyvä. Elikkä tämä terveystarkastushan suoritettiin tässä juuri. Minusta on yllättävää, että maatalousministeriä ei vaadita vaihtoon; se on historiaa. (Naurua - Ed. Pulliainen: Terävä havainto!) Siitä ihan ehkä humoristiset, mutta vilpittömät onnittelut."

perjantai 12. joulukuuta 2008

Jacob Söderman

Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta
(PTK 125/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Minä en ole mikään maatalouspolitiikan tuntija, ja minä en ole missään nimessä halunnut moittia maatalousvaliokunnan käsitystä tässä kysymyksessä. Aikoinaan kun minä tulin eduskuntaan - kauan, kauan sitten - minä kysyin ed. Lyyli Aallolta, joka oli maatalousvaliokunnassa, mistä minä opin jotain maatalouspolitiikasta. Minä luulin, että edustajan pitää osata kaikki alueet. Ed. Lyyli Aalto sanoi, että hän valiokunnassa aina seuraa, mitä kepulaiset ehdottavat, ja sitten hän on vastaan. (Naurua) Valitettavasti minä olen jäänyt tälle tasolle maatalouspolitiikan suhteen; en halua mitenkään arvostella teidän käsitystänne."

torstai 4. joulukuuta 2008

Heikki A. Ollila

Suullinen kyselytunti: Nuorten työttömyyden vähentäminen ja työllisyystilanne
(PTK 118/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Parasta työttömyyden torjuntaa on tietysti työpaikkojen luominen, ja tässä budjetissahan on runsaasti siihen liittyviä elementtejä. Kysynkin nyt:

Onko tiedossa jatkoa, ja minkälaisiin toimenpiteisiin aiotaan tulevaisuudessa ensi vuoden alkupuolella valtiontalouden toimesta ryhtyä, jotta saadaan lisää vauhtia, ennen kaikkea ehkä rakentamiseen työpaikkoja lisää? (Ed. Skinnari: Eikö se budjettikäsittely ole juuri eduskunnassa?)

Sitten toinen asia, jos puhemies sallii. Kysyisin: Tietääkö ministeri Lindén, että hän ei ole muistanut painaa läsnäolonappia? (Naurua)"

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Valtion menojen ja tulojen arvioinnin taustatiedot
(PTK 118/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Komission tämä elvytyspakettihan nyt pitää ehdotuksia toimista, jotka hallitus on jo saattanut tänne eduskunnan käsiteltäväksi. Me olemme tässä olleet eturintamassa, ensimmäisenä Euroopassa. Vielä kertaalleen: Hallitus ottaa tänne esitetyillä toimilla pitkästi yli 3 miljardin euron edestä uutta takausvastuuta siitä rahoituksesta, mitä yritykset tarvitsevat viedessään maailmalle ja valmistaessaan Suomeen. Tämän lisäksi hallitus panee 1,7 miljardia euroa suoraa uutta rahaa, jonka se korkotuettuna eri instituutioitten kanavoi suomalaisille yrityksille niitten tarpeisiin, ja vielä senkin lisäksi hallitus ihan suoraa avustusmuotoista rahaa sekä rakennerahastojen että näitten pääomitusjärjestelyjen kautta laittaa pitkästi yli 100 miljoonaa euroa. Tässä - kokonaispaketti yli 5 miljardia - Suomi kyllä kilvoittelee erinomaisesti minkä tahansa Euroopan unionin jäsenmaan kanssa. (Puhemies: Ministeri Pekkarinen, te pysyitte minuutissa! - Naurua)"

Pentti Tiusanen

Hallituksen esitys laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta
(PTK 118/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczin kaksi esimerkkiä, tämä ravintolaan naisten pääsy kaksi yhden hinnalla ja sitten esimerkiksi risteilylle ilmaiseksi, ovat tietysti aika tavalla seksismiä, tämä järjestelmä. Mutta tämän naisen ja miehen välisen tasa-arvon näkökulmasta, jos ajatellaan niitä miehiä, jotka siellä risteilevät, niin heidän mielestään varmaan se loukkaa heidän etuaan, että näin säädetään, mitä nyt tämä direktiivi säätää. Tässä mielessä tämä lähtökohtakin on tietysti jossakin määrin kummallinen. Itse en kyllä sitä mieltä ole, että kaiken takana pitää olla vain voiton tavoittelu.

Kun ed. Lauslahti puhui soinilaisuudesta, niin kummeksun sitä, että ed. Soini istuu tuolla ylhäällä eikä tule tänne alas taistelemaan EU:n typerää direktiiviä vastaan. (Naurua)"