perjantai 17. joulukuuta 2010

Pentti Tiusanen ja Pentti Oinonen

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 134/2010 vp)

Tiusanen: "Tässä vaiheessa voi todeta perussuomalaisten eduskuntaryhmän suuntaan: Kun aloitettiin budjettikäsittely, niin teidän ryhmäpuhujanne sanoi, että ilmastonmuutos on hölynpölyä, Ipcc on korruptoitunut. Kumpikaan asia ei siellä Cancúnissa, missä oli 190 maata edustettuna, ollut tällä tavalla kuvattuna. (Ed. Pentti Oinonen: Oliko perussuomalaisia mukana?) - Perussuomalaisia edusti Saudi-Arabia, (Ed. Pentti Oinonen: Jaha! - Naurua) joka oli ainut, joka siellä lähinnä asetti koko asian kyseenalaiseksi lähinnä omista öljyvarantolähtökohdistaan. (Ed. Pentti Oinonen: Asialinjalla!)"

Jan Vapaavuori

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 134/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Pyrin vastaamaan konkreettisiin kysymyksiin.
Ensin haluan kiittää ed. Laukkasta kiitoksista puurankentamisen eteen tehdystä työstä, siitä huolimatta, että ed. Laukkanen tohti epäillä, olisiko minusta siihen (Naurua) ja siitä huolimatta, että hän edelleen epäilee, kestääkö kantti. (Ed. Laukkanen: Vuoden ympäristöteko!)"

Jacob Söderman

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 134/2010 vp)

"Minä olisin samalla kertonut anekdoottina sen, että kun minä olin Uudenmaan läänin maaherra, niin meidän väki ajoi voimakkaasti kansallispuistoa Nuuksioon, ja oli hyvin vähän ihmisiä, jotka olivat samalla kannalla, kunnes ministeri Väyrynen yhtäkkiä ryhtyi kannattamaan hanketta, joka toteutui. Tosin hän minulle kahden kesken sanoi sitten, että eteläsuomalaiset ovat niin paljon suojelleet Lappia, että hän nyt kostoksi suojelee tämän. (Naurua)"

torstai 16. joulukuuta 2010

Merja Kyllönen

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 133/2010 vp)

"Saatuani palautetta siitä, että olen kuulemma eduskunnassa vaan käyttänyt aikani porojen puolustamiseen, ajattelin siirtyä metsäpeuraan. (Naurua)"

Paavo Väyrynen

Suullinen kyselytunti: Köyhyyden lisääntyminen
(PTK 133/2010 vp)

Eero Heinäluoma: "Kysyinkin ministeri Väyryseltä ja toistan nyt kysymyksen: Esittikö ministeri Pekkarinen yhtään ehdotusta, miten hyväosaiset tulisivat ensi vuonna mukaan laman laskun maksamiseen?"

Väyrynen: "Puhemies! Ed. Heinäluoma, joka on ollut itse hallitustyöskentelyssä mukana, tietää, ettei ole tapana hallituksen sisäisistä keskusteluista kertoa. (Naurua)"

Paavo Väyrynen

Suullinen kyselytunti: Köyhyyden lisääntyminen
(PTK 133/2010 vp)

Eero Heinäluoma: "Kun olitte samassa budjettiriihessä ministeri Pekkarisen kanssa, esittikö hän siellä joitakin ehdotuksia esimerkiksi pääomaverotuksen nostamisesta?"

Ensimmäinen varapuhemies: "Ministeri Väyrynen."

Väyrynen: "Pekkarinen vastaa. (Naurua)"

Ensimmäinen varapuhemies

Suullinen kyselytunti: Köyhyyden lisääntyminen
(PTK 133/2010 vp)

Pietari Jääskeläinen: "Tekeekö hallitus mitään köyhyyden poistamiseksi ennen veret seisauttavia vaaleja?"

Ensimmäinen varapuhemies: "Edustaja ... pääministeri ... ministeri Väyrynen! (Naurua)"

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Heikki A. Ollila

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 132/2010 vp)

"Ja ed. Ahde, en ollut eri mieltä ed. Ravin kanssa, jonka kanssa te olitte samaa mieltä ollessanne eri mieltä minun kanssani. (Naurua)"

tiistai 14. joulukuuta 2010

Anne Holmlund

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 131/2010 vp)

"Ensinnäkin voisin todeta ed. Rajamäelle, että voimme toki sen Rat-yksikön nimetä uudelleen Put-yksiköksi, jos te niin haluatte, tai vaikka Rajamäen rykmentiksi, mutta se yksikkö on edelleenkin siellä keskusrikospoliisissa, (Naurua) niin kuin olen sanonut teille monta kertaa ja toimittanut myös teille papereita näköetäisyydelle, niin kuin varmaan hyvin muistatte."

maanantai 13. joulukuuta 2010

Bjarne Kallis ja Hannes Manninen

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011 Hallituksen esitys vuoden 2011 talousarvioesityksen (HE 126/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 130/2010 vp)

Kallis: "Minä olen aivan varma siitä, että seuraava eduskunta päättää pankki- ja luottolaitosten verosta. Missä muodossa, minä en tiedä, minä olen ja moni teistä - oikeastaan kaikki - olemme eläneet sitä aikaa, jolloin pankissa perittiin lainoista 1,6 prosenttia varainsiirtoveroa, tai siihen aikaan leimaveroa, ja pankki peri myöskin luotonvarausprovision. Kyllä silloinkin lainoja otettiin, mutta kyllä se pikkasen rajoitti sitä luoton kysyntää, kun piti maksaa leimaveroa ja luotonvarausprovisiota, mutta ei meillä mitään pankkikriisiä ollut. (Ed. Mannisen välihuuto) Ei meillä mitään pankkikriisiä ollut, ja minä olen melko vakuuttunut, ed. Manninen, että vähän vastaavanlainen vero tulee seuraavalla kaudella voimaan. (Ed. Mannisen välihuuto) - Sanoitteko te, että selvä? (Ed. Manninen: Sehän on täysin mahdollista!) - Se on täysin selvää. (Naurua ja välihuutoja)"

torstai 2. joulukuuta 2010

Paula Lehtomäki

Hallituksen esitys laiksi luonnonsuojelulain muuttamisesta
(PTK 124/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen kiitteli läsnäoloani täällä, mutta minä panin merkille, että täytyyhän täällä edes jonkun valiokunnan mietintöä puolustaa. (Naurua)"

tiistai 30. marraskuuta 2010

Pekka Vilkuna

Hallituksen esitys laiksi kestävän metsätalouden rahoituslain muuttamisesta ja laiksi pienpuun energiatuesta
(PTK 122/2010 vp)

"Sitten toisaalta voin kyllä sanoa sen, että valtiovarainministeriö tulee pitämään siitä huolen, että tavoitteet eivät varmasti täyty. Se tulee aivan varmasti pitämään siitä huolen. (Naurua) Siitä on niin monta näyttöä, että varmasti on rahasta niin paljon puutetta ja sitä pienennetään ja vähennetään."

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Erkki Pulliainen

Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon EUNAVFOR Atalantaan
(PTK 119/2010 vp)

Pentti Oinonen "Arvoisa puhemies! Atalanta-operaation myötä on todennäköistä, että Suomi joutuu järjestämään kalliita oikeudenkäyntejä. Tilannehan on käytännössä se, että ryöstämällä suomalaisen laivan ja jäämällä siitä kiinni odottaa rosvojoukkoa kuukausien mittainen ilmainen matka Suomessa. Siinä sivussa on kätevä hakea turvapaikkaa ja pitkittää maassaoloa mahdollisilla valituksilla jopa vuosilla. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, mistä näihin merirosvo-oikeudenkäynteihin ja ylläpitoon yleensä tarvittavat varat aiotaan hankkia. Onko ratkaisu lainaan perustuva lisäbudjetti, vai revitäänkö rahat oikeuslaitoksen kohdalla sen omista määrärahoista?"

Pulliainen: "Arvoisa puhemies! Siitä, mitä ed. Pentti Oinonen äsken just hyvin perustellusti totesi, jäi yksi kohta vielä kertomatta, ja se on se, että suunnitelmiin kuuluu, että turvapaikka-asioista vastaavana ministerinä on silloin Pentti Oinonen. (Naurua)"

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Pentti Tiusanen

Hallituksen esitys vuoden 2010 neljänneksi lisätalousarvioksi
(PTK 111/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Kuulin työhuoneessani tästä ystävällisestä mahdollisuudesta pitää vastauspuheenvuoro, ja juokseminen sieltä tänne alle minuutissa oli vähän hankalaa. (Naurua)"

tiistai 9. marraskuuta 2010

Harri Jaskari

Valtioneuvoston selonteko metropolipolitiikasta
(PTK 110/2010 vp)

"Yksi tärkeä tavoite olisi myöskin näitten menestyvien kaupunkiseutujen välisen nopean liikenteen kehittäminen. Se olisi kenties laajennettua metropolipolitiikkaa. Itse tietysti tamperelaisena näkisin Helsinki-Tampere-välisen tunnin junayhteyden - ja kun katsoo arvoisaa rouva puhemiestä, niin se voisi pysähtyä Hämeenlinnassa tai vastaavaa. (Naurua)"

tiistai 26. lokakuuta 2010

Matti Saarinen

Hallituksen esitys laiksi arpajaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
(PTK 106/2010 vp)

"Mutta paine ulkomailta on kova, ja kun nyt meidän peliyhtiömme jakavat kaiken liikenevän, kaikki voittovaransa, yhteiskunnalle, ulkomaiset yhtiöt tulisivat jollakin lisenssimaksulla, ja sitten voitot menisivät ties minne saarille tai mihin tahansa maailmankolkkaan. (Välihuuto) - No, jos menee pääosa saarille, niin ehkä jollekin Saarisellekin voi sitten joku jotain ... mutta epäilen, että näin vaalien alla, niin ei ole pahemmin tarjoajia näkynyt. (Naurua) No, meni nyt vähän keventävään suuntaan tämä vakava asia."

torstai 21. lokakuuta 2010

Jyrki Katainen

Suullinen kyselytunti: Alihankintaurakoitsijoiden työnantajavelvoitteiden noudattamisen valvonta
(PTK 104/2010 vp)

"Arvoisa herra pääministeri! (Naurua - Pääministeri Kiviniemi: Rouva, rouva!) - Arvoisa rouva pääministeri! Arvoisa puhemies! (Hälinää - Eduskunnasta: Minuutti menee!)"

torstai 14. lokakuuta 2010

Hannes Manninen

Suullinen kyselytunti: Huippu-urheilun aseman vahvistaminen kansankunnan yhdistäjänä
(PTK 100/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Suomella on suuret ja vakavat haasteet taloudessa ja muissa siihen liittyvissä asioissa. Historiallinen kokemus Suomessa ja ulkomailla kertoo, että kansakunnan yhteiset kokemukset ja menestys esimerkiksi huippu-urheilussa vahvistavat edellytyksiä selviytyä vaikeuksista, esimerkiksi Espanjan jalkapallon maailmanmestaruus. Suomella on mennyt viime aikoina tällä sektorilla erityisen masentavasti. (Eduskunnasta: Puhemies ...!)

Arvoisa puhemies! Anteeksi, arvoisa ministeri! (Naurua) Oletteko pohtinut huippu-urheilun merkitystä kansakunnan mielialalle ja selviytymiselle, ja jos olette, aiotteko käydä keskusteluja esimerkiksi Palloliiton kanssa (Naurua) johdon uudelleen järjestämiseksi niin, että Suomi menestyy jatkossa? (Naurua)"

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Väliportaan hallinnon resursoinnin tasa-arvoistaminen
(PTK 100/2010 vp)

Puhemies: "Ministeri Pekkarinen, ja täällä on noudatettu sitä minuuttia. (Naurua)"

Pekkarinen hieman myöhemmin: "Mitä tulee EU-byrokratiaan ja EU-ohjelmiin, myönnän: siellä on sitä byrokratiaa ollut siitä lähtien, kun aikanaan liityttiin. Mutta jos ed. Skinnari tarkoittaa sitä, että se olisi lisääntynyt, ei näin. Sitäkin on kyetty nyt hoitamaan niin, että ainakin pystytään käyttämään kaikki ne rahat, mitkä EU meille antaa. Joskus aikaisemmilla kausilla, ed. Skinnari, kymmeniä (Puhemies: Minuutti!) miljoonia euroja on jäänyt käyttämättä, kun byrokratia ei ole toiminut."

Puhemies: "Ministeri Pekkarinen, ainoa vihollisenne täällä lienee kello. (Naurua)"

Markus Mustajärvi

Hallituksen esitys laiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen ampuma-aseiden, niiden osien ja komponenttien sekä ampumatarvikkeiden laittoman valmistuksen ja kaupan torjumista koskevan lisäpöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
(PTK 100/2010 vp)

"Hallituksen esityksessä ja valiokunnan mietinnössä kulkee mukana 67 b §, jossa sanotaan seuraavasti: "Ampuma-asekouluttajalle annettu hyväksyntä raukeaa, kun ampuma-asekouluttaja kuolee - -." Kauanko ministeriössä meni aikaa tämän asian pohtimiseen? En tiedä montaakaan tapausta, jossa kuolinvuoteellaan viimeisiä vetävä ihminen surisi, ei suinkaan kuolemaansa, vaan sitä, ettei enää hetken päästä ole ampuma-asekouluttaja. Ja jos noutaja tulee, niin sitten haudalla omaiset surevat yhdessä ampuma-asekouluttajalle annetun hyväksynnän raukeamista. (Naurua) En tiedä sitten, pitääkö taivaallisilla sotajoukoilla olla oma asekouluttajansa. Jos tästä asiasta pitää oikein lailla säätää, niin sitten vastaava pykälä pitää laittaa muuhunkin lainsäädäntöön. On ehdottomasti todettava, että jos bussikuski kuolee, niin kortti menee, tai että lääkärillä ei kuolemansa jälkeen ole enää oikeutta pyörittää praktiikkaansa."

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Seppo Särkiniemi

Ajankohtaiskeskustelu: Perusopetuksen tavoitteet
(PTK 99/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Olisihan se hauskaa, jos valinnaisuus määriteltäisiinkin niin, että vanhemmat voisivat aina päättää, onko se keskustalainen vai kokoomuslainen vai sosialidemokraattien koulu, minne lapsensa laittavat. (Naurua - Ed. Arhinmäki: Näin on Tanskassa, mutta se on huono järjestelmä!)"

Mikko Alatalo

Ajankohtaiskeskustelu: Perusopetuksen tavoitteet
(PTK 99/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Ehdotettu tuntijakouudistus saattaa vaarantaa musiikkiluokkatoiminnan jatkumisen erityisesti pienissä syrjäseutujen kouluissa. Tilalle saadaan draamaa, joka voisi olla opetusmetodi kielten tunneilla. 14-15-vuotiaana elämä on muutenkin täynnä draamaa, oman itsensä etsimistä. Tässä iässä kaikille yhteiset taide- ja taitoaineet nimenomaan luovat onnistumisen iloa ja niitä rakennusaineita, millä päästään puberteetistä eteenpäin, ja juuri sitä itsensä hallitsemista, mistä ed. Lehti täällä puhui.
Jotenkin tuntuu siltä, että tämä liiallinen valinnaisuus voi olla myös ansa, koska se aiheuttaa poikien ja tyttöjen välillä eroja sekä myös alueellisesti ja sosiaalisesti. Kun lukee tätä sanahelinää, mitä täällä tarjotaan, niin sieltä ei enää kohta puutu kuin estetiikka, kosmetiikka ja erotiikka. (Naurua)"

torstai 23. syyskuuta 2010

Paula Risikko

Suullinen kyselytunti: Lievimmän riittävän toimenpiteen toteutuminen lastensuojelussa
(PTK 88/2010)

"Arvoisa herra puhemies! Lastensuojelulaki, jota muutettiin vuonna 2008, pyrkii nimenomaan siihen, mihin kysyjä viittaa, eli siihen, että puututtaisiin aikaisemmassa vaiheessa ja että olisi matalamman kynnyksen palvelut ja että nimenomaan ei tarvitsisi mennä niihin vakaviin toimenpiteisiin ja nimenomaan siihen huostaanottoon.

Mutta mitä on tapahtunut? Tätä lakia on nyt toimeenpantu (Aivastus ja naurua) - Tämä ei ole ollenkaan mikään naurun asia. - (Puhemies: Ministeri jatkaa!)"

Mauri Pekkarinen

Suullinen kyselytunti: Kartellinomaisten liittoutumien salliminen maataloustuotannossa
(PTK 88/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Toivottavasti ed. Rajamäki ei pahastunut tämmöisestä vähän leikillisestä lähestymistavasta edelliseen kysymykseen, (Naurua vasemmalta - Ed. Gustafsson: Leikki oli kaukana!) mutta minun on välttämättä - ed. Gustafsson - jatkettava kuitenkin samalla tiellä."

torstai 16. syyskuuta 2010

Paula Risikko

Suullinen kyselytunti: Vanhustenpalvelulain kiirehtiminen vanhusten palveluiden turvaamiseksi
(PTK 84/2010 vp)

Kari Uotila: "Aiotteko te toimia niin, että tämä tarkastusvaliokunnan tahtotila, että suositusten sijasta tarvitaan normiohjausta tiukempaa säätelyä lain tasolla, menee eteenpäin?"

Risikko: "Arvoisa herra puhemies! Tämäkin on hoiros. (Naurua)"

Hannes Manninen

Suullinen kyselytunti: Hätäkeskusuudistuksen turvallisuutta vaarantavien ratkaisujen torjuminen
(PTK 84/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Tämän yli 40-vuotisen yhteiskunnallisen toiminnan aikana olen havainnut, että on sellaisia uudistuksia, joita kukaan ei kannata ja jotka etenevät, ja on sellaisia uudistuksia, joita kaikki kannattavat ja jotka eivät etene. Täällä on ollut juuri esimerkki. Tätä omaishoidon tuen siirtämistä kaikki kannattavat, se ei etene, tätä hätäkeskusta ei kukaan kannata, ja se etenee siitä huolimatta. (Naurua)"

Esko-Juhani Tennilä

Suullinen kyselytunti: Hätäkeskusuudistuksen turvallisuutta vaarantavien ratkaisujen torjuminen
(PTK 84/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Vaimolta tuli viesti, että otahan rauhallisemmin. Mutta vaikea on rauhoittua, (Naurua) kun te olette ottamassa meiltä pois poliiseja pohjoisesta, te olette vähentäneet Tullista väkeä, Rajalta lähtee väkeä. Me tunnistamme siellä pohjoisessa, että tämmöinen arjen turvallisuus vaan on vakavasti uhattuna. (Ed. Saarinen: Joka paikassa!) - Sama on tilanne muualla, mutta puhun nyt pohjoisen puolestakin."

tiistai 14. syyskuuta 2010

Eero Heinäluoma

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011
(PTK 82/2010 vp)

"Keskusta on jo pitkään vaatinut hyväosaisia mukaan lamatalkoisiin. Ministeri Pekkarisen puheenvuoro asiasta keväisin on yhtä varma merkki kuin västäräkin kotiutuminen takaisin Suomeen. (Naurua sosialidemokraattien ryhmässä)"

Ville Niinistö

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2011
(PTK 82/2010 vp)

"Eli jos ajatellaan kokonaisrahamääriä, mitä eri tuloluokan ihmisiltä kerätään kulutusveroina, niin suurempituloiset maksavat niitä keskimäärin absoluuttisesti enemmän. Tämä oli se, mitä minä halusin sanoa. Ette voi kiistää tätä väitettä. (Naurua)"

torstai 9. syyskuuta 2010

Jyrki Katainen

Suullinen kyselytunti: Energiaverouudistuksen lähtökohtien ja kohdentumisen epäkohdat
(PTK 80/2010 vp)

Jutta Urpilainen: "Arvoisa puhemies! Kyllähän tässä nyt taisi niin käydä, ministeri Katainen, että tuli tämmöinen miljardin huti. (Välihuutoja) Eli miljardin huti tuli tehtyä eli tulonsiirto tavallisilta kotitalouksilta, pienituloisilta eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, palkansaajilta työnantajille. Näinhän tässä nyt kävi.
- -
Kysynkin teiltä, ministeri Katainen: miksi te ette ole tehnyt tätä tulonjakovaikutuslaskelmaa, jotta me näkisimme reilusti ja rehellisesti ja avoimesti, miten tämä vero tulee kohdentumaan eri väestöryhmille?"

Katainen: "Arvoisa puhemies! Minulle on hyvin vieras tämä vastakkainasettelumaailma, (Naurua vasemmalta) että kaikkea katsotaan aina nollasummapelinä. Tuolla ajattelutavalla tietysti työnantajien, yritysten verot kannattaisi nostaa kymmenillä prosenteilla, koska siitä olisi vain hyötyä. Minä en usko siihen."

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Ben Zyskowicz

Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Teollisuuden Voima Oyj:n hakemukseen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta
Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Posiva Oy:n hakemukseen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta laajennettuna
Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Fennovoima Oy:n hakemukseen ydinvoimalaitoksen rakentamisesta
(PTK 76/2010 vp)

Mauri Pekkarinen: "Ed. Tennilä, te voitte olla sitä mieltä, että se puu, jota kasvaa entistä enemmän Suomen metsissä, pitäisi polttaa. Mutta ei se ole kovin edullinen tapa käyttää sitä puuta. Ensisijaisesti sitä pitää jalostaa tärkeämpiin, kalliimpiin, arvokkaisiin tuotteisiin ja sen jälkeen, kun siitä jää vielä paljon polttoonkin, pitää polttaa.

Tähän malliin, ed. Arhinmäki! (Ed. Zyskowicz: Pekkarinen presidentiksi! - Naurua)"

Esko-Juhani Tennilä

Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Teollisuuden Voima Oyj:n hakemukseen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta
Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Posiva Oy:n hakemukseen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta laajennettuna
Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Fennovoima Oy:n hakemukseen ydinvoimalaitoksen rakentamisesta
(PTK 76/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Saarnasitte, ministeri Pekkarinen, uuteen uskoon tulleen käännynnäisen hurmoksella ydinvoiman onnellistavasta vaikutuksesta. Teki vaikutuksen siltä osin. Ei siitä puuttunut kuin halleluja sieltä lopusta. (Naurua)"

Jouko Skinnari & Ben Zyskowicz

Hallituksen esitys Belgian, Saksan, Irlannin, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen, Kreikan ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä
(PTK 76/2010 vp)

Skinnari: "Kapitalismihan on pahemmassa kriisissä kuin koskaan. (Ed. Zyskowicz: Näin sanottiin jo 1970-luvulla!) - Joo, mutta nyt se on pahimmillaan. (Naurua) Ed. Zyskowiczkin on muutaman vuosikymmenen vanhempi, mutta silti se on pahimmillaan."

Hannes Manninen

Hallituksen esitys Belgian, Saksan, Irlannin, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen, Kreikan ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä
(PTK 76/2010 vp)

"Mehän käsittelemme suurta ja vakavaa asiaa, mutta kun kuunteli opposition syyttelyä, tuli mieleen tarina pikku-Kallesta. Kun tarkastaja tuli kouluun, oli menossa uskontotunti. Tarkastaja kuulusteli oppilaita ja kysyi Kallelta, mikä särki Jerikon muurit, johon Kalle vastasi, että en minä ainakaan. No, tilaisuudessa oli kunnanhallituksen puheenjohtaja paikalla, joka nousi ylös ja sanoi, että särki kuka särki, mutta kyllä kunta maksaa. (Naurua)"

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Hannes Manninen

Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Teollisuuden Voima Oyj:n hakemukseen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta
Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Posiva Oy:n hakemukseen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta laajennettuna
Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Fennovoima Oy:n hakemukseen ydinvoimalaitoksen rakentamisesta
(PTK 75/2010 vp)

"Mutta kun kuuntelee näiden vastustajien puheita, niin tulee mieleen Porin entisen kaupunginjohtajan sanonta, että kun Pori rakensi suurta hiilivoimalaa, järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa tunti selvitettiin, miksi tämä on välttämätöntä, ja kun ensimmäinen yleisöpuheenvuoro annettiin, niin kysyttiin, että miksi tällaisella kauhealla saastuttavalla kivihiilivoimalla tätä käytetään, miksi sitä voimalaa ei panna pyörimään sähköllä? (Naurua)"

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Jouko Skinnari

Valtioneuvoston tiedonanto 22.6.2010 nimitetyn pääministeri Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmasta
(PTK 72/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Näyttää siltä, että hallitus ei oikein mitään tahto hyväksyä siitä, mitä oppositio täällä esittää. Nyt olisi varmaan parasta vaihtaa oppositiota. Ei se niin helppoa ole aina olla täälläkään (Naurua) tekemässä niitä ehdotuksia hallitukselle, joka ei ota kuuleviin korviinsa sen osalta, mitä todella pitäisi tehdä."

Bjarne Kallis

Valtioneuvoston tiedonanto 22.6.2010 nimitetyn pääministeri Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmasta
(PTK 72/2010 vp)

"Tämä on meidän esityksemme ja minusta se on varteenotettava (Ed. Laukkasen välihuuto) - Ed. Laukkanen voisi välillä olla hiljaa. (Naurua)"

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ben Zyskowicz

Hallituksen esitys laeiksi puoluelain, ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain ja rahankeräyslain muuttamisesta
(PTK 66/2010 vp)

"Mutta haluaisin nyt tässä palautekeskustelussa jo esittää oikeusministeri Braxille, joka ei ole paikalla, tai perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasille, joka juuri tuli paikalle, tai jollekin perustuslakivaliokunnan jäsenelle - ja nyt tuli oikeusministerikin paikalle, tämähän toimii hyvin, ehkä pääministerillekin, (Naurua) hänkin saapuu varmasti, kun mainitsen hänet - haluaisin esittää muutaman tyyppitapauksen tai ihan pari sellaista ainakin minulle ihan tuttua tilannetta, miten näissä tilanteissa (Ed. Tennilä: van Rompuykin!) pitäisi uutta lainsäädäntöä tulkita, ja kaksi kysymystä ministerille tai valmistelevan valiokunnan puheenjohtajalle."

Merja Kyllönen

Hallituksen esitys laiksi hätäkeskustoiminnasta
(PTK 66/2010 vp)

"Arvoisa rouva puhemies! Minusta on alakanu ihan tuommosena perukkalaisena mettäpökönä tuntua siltä, että tältä porukalta on tipahtanu sulakkeet. (Naurua)"

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Paula Risikko

Hallituksen esitys terveydenhuoltolaiksi sekä laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muuttamisesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta
(PTK 65/2010 vp)

Juha Mieto: "Haluaasin vain kysäästä näin tasa-arvon aikana sitä, että kansalaiset ovat kiinnostuneita siitä, että ovatko ministerit torella esimerkillisest hoitaneet kuntoansa. Vähä oli siinä myös leikisti laitettu, että myös painonpurotusta ja tällast. Olisko ministeri Risikko kiitollinen ja vastaas tähä kysymykseen?"

Risikko: "Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia ed. Miedolle tästä ansiokkaasta kysymyksestä nimittäin ja hyvästä herättelystä meille täällä aitiossa kysymällä myös tästä tärkeästä asiasta, koska kyllä se on totta niin, että siitä omasta kunnostaan pitää pitää huolta, että jaksaa sitten muitten asioita hoitaa.
Vastauksena teille, arvoisa edustaja, että kyllä syke on noussut aina silloin tällöin, että sykemittarilla on kyllä muussakin yhteydessä hyvin paljon merkitystä kuin vaan pelkästänsä juostessa. Minä itse näkisin, että minun kuntoni on kyllä kohentunut tässä viime vuosina, ja tietysti yksi osa sitä on se, että on lapsen ja koiran kanssa pihalla, mutta myöskin sitten on ihan tällaista kävelyä, juoksuharjoitusta. Kyllä täytyy myöntää, että joka maanantaiaamu aloitan laihdutuskuurin. (Naurua)"

torstai 10. kesäkuuta 2010

Matti Vanhanen

Suullinen kyselytunti: Pääministeri Vanhasen tunnelmat toistaiseksi viimeisellä kyselytunnilla
(PTK 64/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Kiitos kysymyksestä. Kun lasken nämä 200 kyselytuntia taaksepäin, niin itse asiassa huomasin, että neljän vuoden ajan olimme samaa mieltä ja kolme vuotta olemme olleet eri mieltä, että melkein tasapeli.
Nämä kyselytunnit ovat olennainen osa meidän parlamentaarista järjestelmäämme, ja tiedän, että eduskunta valmistautuu näihin, ja hallituksen pitäisi olla aina mahdollisimman täysilukuisena paikalla. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin hallituksesta otetaan mittaa aidosti. Vastaukset eivät aina mene perille. Useasti menevät. Tämä instituutiona on hirmuisen tärkeä, ja tietysti olen yrittänyt seitsemän vuotta olla näillä kyselytunneilla myös mokaamatta ja tekemättä virheitä. Joskus se johtaa siihen, että pitää vähän taiteilla sanojen kanssa, ja jos ei pysty vastaamaan, niin pitää olla vastaavinaan, kiertää asia niin, ettei kukaan huomaa sitä. (Naurua)

Yleensä aina nämä vastaukset ovat kestäneet minuutti kymmenen sekuntia, myös tällä kertaa, kun kelloa katson, mutta nämä ovat olleet elähdyttäviä ja mieleenpainuvia kokemuksia. Kiitos kysymyksestä!"

Jutta Urpilainen

Suullinen kyselytunti: Pääministeri Vanhasen tunnelmat toistaiseksi viimeisellä kyselytunnilla
(PTK 64/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Me olemme saaneet lähes seitsemän vuoden ajan kuulla eduskunnassa taitavia vastauksia pääministeri Vanhaselta tietojemme mukaan jopa yli 200 kyselytunnin aikana. Tänään on tietojemme mukaan toistaiseksi pääministeri Vanhasen viimeinen kyselytunti pääministerinä, ja haluamme tässä yhteydessä kiittää taitavasta sananvaihdosta kyselytuntien aikana, ja kyllä niitä yhteistyön hetkiäkin vuosien varrelle on sattunut.

Ehkä on sopivaa kysyä näin toistaiseksi viimeisellä kyselytunnilla, kun nyt viimeistä viedään: Miltä teistä tuntuu, pääministeri Vanhanen? (Naurua)"

Jutta Urpilainen

Suullinen kyselytunti: Pääministeri Vanhasen tunnelmat toistaiseksi viimeisellä kyselytunnilla
(PTK 64/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Me olemme saaneet lähes seitsemän vuoden ajan kuulla eduskunnassa taitavia vastauksia pääministeri Vanhaselta tietojemme mukaan jopa yli 200 kyselytunnin aikana. Tänään on tietojemme mukaan toistaiseksi pääministeri Vanhasen viimeinen kyselytunti pääministerinä, ja haluamme tässä yhteydessä kiittää taitavasta sananvaihdosta kyselytuntien aikana, ja kyllä niitä yhteistyön hetkiäkin vuosien varrelle on sattunut.

Ehkä on sopivaa kysyä näin toistaiseksi viimeisellä kyselytunnilla, kun nyt viimeistä viedään: Miltä teistä tuntuu, pääministeri Vanhanen? (Naurua)"

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Eero Heinäluoma

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2011-2014
(PTK 63/2010 vp)

"Ymmärrän, että ed. Ranta ... (Eduskunnasta: Rantakangas!) - Ei vaan Rantamuotio, ei vaan siis tämä keskustan varapuheenjohtaja, (Naurua) monta Rantaa, Rantakangas ei ole paikalla. (Naurua)"

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kimmo Kiljunen

Hallituksen esitys vuoden 2010 kolmannen lisätalousarvioesityksen (HE 62/2010 vp) täydentämisestä
(PTK 62/2010 vp)

Ukkola: "Ed. Kimmo Kiljunen syyttää hallitusta siitä, ettei ole tehty mitään, mutta hän ei ole ollut suuressa valiokunnassa juuri koskaan läsnä. Missä lienee maailmalla huidellut sinä aikana, kun näistä asioista on päätetty? Kyllä suuri valiokunta lähetti hyvin selkeän viestin valtiovarainministerille silloin, kun näistä asioista neuvoteltiin, mutta ilmeisesti ed. Kiljunen ei ole saanut edes postia. Posti kiinni."

Kiljunen: "Toimittaja, kansanedustaja Ukkola esiintyy täällä täysistuntosalissakin kuin sensaatiolehtien toimittajat. (Naurua) Käsitykseni mukaan olen tehnyt virkatehtäviä ulkomailla, kun olen joutunut matkustamaan ja joku valiokuntakokous on jäänyt ehkä käymättä."

torstai 3. kesäkuuta 2010

Esko-Juhani Tennilä

Suullinen kyselytunti: Ympäristöministeriön asemaa koskevat hallituksen linjaukset
(PTK 60/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Rantakangas, keskustan varapuheenjohtaja, on keskustan joukkueessa se pelaaja, joka lähetetään kentälle silloin, kun peli menee kovaksi ja yleensä ilman hanskoja. (Naurua)"

torstai 27. toukokuuta 2010

Hannes Manninen & Juha Rehula

Suullinen kyselytunti: Sosiaali- ja terveysministerin toimenpiteet lapsiperheiden köyhyyden poistamiseksi
(PTK 57/2010 vp)

Manninen: "Arvoisa puhemies! Köyhyys ja erityisesti lapsiköyhyys on tietysti hyvin vakava asia. Ja vaikka Vanhasen ykkönen ja kakkonen on korottanut todella merkittävästi näitä etuuksia, ei ole aihetta juhlia, mutta sitä juhlin ja siitä olen iloinen, että sosialidemokraatit ainakin Vuolanteen mukaan ovat tehneet 180 asteen linjanmuutoksen suhteessa perusturvaan. Lipposen hallitus poisti kokonaan vähimmäissairauspäivärahan. Se on palautettu, sitä on nostettu merkittävästi. Tiedämme myöskin aiemman hallituksen ajoilta, että sosialidemokraatit ovat aina vastustaneet kaikkein pienimmän perusturvan nostamista ilman, ettei kyytipoikana tule monta sataa miljoonaa lisälaskua jossakin muussa. Toivottavasti tämä uusi linja vahvistetaan myös Joensuun puoluekokouksessa. Kysyn ministeri Rehulalta: Otatteko ilolla vastaan tämän sosialidemokraattien täyskäännöksen?"

Rehula: "Puhemies! Matti Vanhasen toinen hallitus ottaa lämmöllä vastaan sen, että perusturvan kehittäjiä tästä salista löytyy aiempaa enemmän. (Naurua)"

Antti Vuolanne

Suullinen kyselytunti: Sosiaali- ja terveysministerin toimenpiteet lapsiperheiden köyhyyden poistamiseksi
(PTK 57/2010 vp)

Vuolanne: "Arvoisa puhemies! Meillä on uusi ministeri Rehula; onnittelen tärkeästä valinnasta ja vastuullisesta tehtävästä. Me sosialidemokraatit haluaisimme tehdä muutoksia lapsiköyhyyden vähentämiseksi, ja haluaisimme erityisesti työttömyyspäivärahaan, sairauspäivärahoihin sekä äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoihin korotusta. Olemme lähteneet siitä, että tuo korotus olisi 100 euron suuruinen. Nyt, kun katsotaan tulevaisuuteen - ja uskon, että teilläkin optimismia riittää - niin tuletteko te mukaan ja tukemaan näitä sosialidemokraattien tavoitteita lapsiperheiden köyhyyden poistamiseksi?"

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula: "Arvoisa herra puhemies! Vanhasen toisen hallituksen jäljet lapsiperheiden köyhyyden vähentämisessä on pienempien vanhempain-, isyys-, äitiys-, sairauspäivärahojen nostaminen 170 eurolla kuussa. Samoin sosiaaliturvan uudistamiskomitean esitysten mukaisesti ollaan lapsilisät ja nämä pienimmät perhe-etuudet, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki, sitomassa indeksiin 1.3.2011 alkaen. Nämä ovat konkreettisia päätöksiä pienten lasten perheiden toimeentulon turvaamiseksi. Se, että te nyt esitätte näihin pieniin etuuksiin korotuksia, on kannatettavaa, ja niitä kannattaa eteenpäin viedä, mutta me arvioimme, esimerkiksi ensi vuoden talousarvioon liittyen, mitkä perhe-etuudet, mitkä eläkeläisten etuudet kenties ovat mahdollisia syksyn budjettiriihessä. Mutta tässä vaiheessa uusien etuuksien lupauksien antamiseen en nyt tällä seisomalla lähde."

Vuolanne: "Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, tämä on meille suuri pettymys. (Naurua)"

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Puhemies & Raija Vahasalo

Hallituksen esitys vuoden 2010 kolmanneksi lisätalousarvioksi
(PTK 56/2010 vp)

Vahasalo: "Arvoisa puhemies! - - Me emme enää eläkään sitten enää, että kyllä on huono tilanne tällä alueella niitten suhteen.

Puhemies: "Pidättekö nyt vastauspuheenvuoron?"

Vahasalo: "Ei, kun minä jatkan."

Puhemies: "Niin, mutta pidättekö vastauspuheenvuoron?"

Vahasalo: "En pidä vastauspuheenvuoroa."

Puhemies: "Mentiin vähän sekaisin sitten."

Vahasalo: "Pidän ihan normaalin puheenvuoron niin kuin listalla seisoi. Mutta tämä oli vastaus kysymykseen, jonka ministeri juuri tässä teki."

Puhemies: "Anteeksi vaan, kun pyysitte myös vastauspuheenvuoroa, niin se jäi vähän epäselväksi."

Vahasalo: "Aivan, nyt satuin olemaan tässä näin hollilla sopivasti. (Naurua) - - Jatkossa, kun ikäluokat pienenevät, silloin myöskin pitäisi katsoa supistavasti tätä asiaa. Lisäkoulutustarpeen osalta tulevaisuudessa aloituspaikat kasvavat.

Puhemies: "Tasapuolisuuden vuoksi en nyt sitten myönnä muitakaan vastauspuheenvuoroja. (Naurua)"

Juha Rehula

Hallituksen esitys laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 56/2010 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Kiitän valiokuntaa hyvin tehdystä mietinnöstä. (Naurua)"

torstai 20. toukokuuta 2010

Paavo Väyrynen

Suullinen kyselytunti: Seinäjoki-Oulu-rataosan korjaustyön rahoituksen turvaaminen
(PTK 54/2010 vp)

Toinen varapuhemies: "Ministeri Pekkarinen. (Min. Pekkarinen: En kuullut, mistä on kysymys.) - Väyrynen."

Väyrynen: "Arvoisa puhemies! Voimme vastata tietysti molemmatkin, mutta kun ministeri Pekkarinen ei kuullut kysymystä, niin minä vastaan. (Naurua)"

Martti Korhonen

Suullinen kyselytunti: Seinäjoki-Oulu-rataosan korjaustyön rahoituksen turvaaminen
(PTK 54/2010 vp)

"Arvoisa rouva puhemies! Kun ei tässä nyt ainakaan minua enää voi syyttää sieltä 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta, (Naurua) niin kyllä minä sanon nyt aivan suoraan, että jossakin on vikaa, kun nyt yritetään hakea selityksiä selityksen jälkeen."

Esko-Juhani Tennilä

Suullinen kyselytunti: Työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen
(PTK 54/2010 vp)

"Mitä tulee tähän tarveharkinnan poistoon, niin se kohdistuu todella pääasiassa naisiin. Huomasin, että yksikään porvarinainen ei noussut pystyyn puolustamaan niitä naisia, joilta työmarkkinatuki katoaa kokonaan. On se kumma, että Lapin mies joutuu feministienkin roolin täällä jo hoitamaan. (Naurua) Hallituksessakin tasa-arvoasioita on pantu ajamaan mies."

Bjarne Kallis & Ben Zyskowicz

Suullinen kyselytunti: Kattamattoman lyhyeksi myymisen estäminen finanssiliiketoiminnassa
(PTK 54/2010 vp)

Kallis: "Minä kysyn nyt hallituksen vahvalta mieheltä, mahdolliselta tulevalta pääministeriltä. (Ed. Zyskowicz: Paavo Väyryseltä! - Naurua). Nyt saatte valita, kuka vastaa: Aiotteko te vaikuttaa niin, että Suomen hallitus lähtisi tähän mukaan?"

Jacob Söderman

Hallituksen esitys valmiuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
(PTK 54/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Minä olen huomannut, että aina kun ihmiset ovat minun kanssani eri mieltä, he kertovat, kuinka he arvostavat minun parlamentaarista uraani. (Naurua) Kiitos nyt siitä."

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Bjarne Kallis

Pääministerin ilmoitus eurooppalaisesta vakauttamispaketista
(PTK 51/2010 vp)

"Mieleeni tuli 1970-1980-luvuilta lastenohjelma, jossa oli Nasse-setä, ja Nasse-setä on nyt hyvin hyvin vihainen. (Naurua) Markkinat ovat nyt hyvin hyvin vihaisia: nyt pitää toimia tietyllä tavalla. Siis väistämättä tämmöinen asia on tullut mieleen. En minä kysy teiltä, ministeri Katainen, katsoitteko te paljon sitä ohjelmaa. (Naurua - Ed. Pentti Oinonen: Ei se ollut vielä syntynyt!)"

Jukka Gustafsson

Pääministerin ilmoitus eurooppalaisesta vakauttamispaketista
(PTK 51/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Täällä on ilmeisesti kokoomuksen mainostoimisto kehottanut syyttämään sosialidemokraatteja populismista. Se loukkaa meitä hyvin syvästi. (Naurua oikealta)"

Kimmo Sasi

Pääministerin ilmoitus eurooppalaisesta vakauttamispaketista
(PTK 51/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, että demareitten suhtautuminen on käsittämätön. Jos koko muu Eurooppa ei tee niin, kuin meidän puoluevaltuusto on vaatinut, niin me ei leikitä teidän kanssanne. (Naurua)"

Ben Zyskowicz

Pääministerin ilmoitus eurooppalaisesta vakauttamispaketista
(PTK 51/2010 vp)

"Ed. Heinäluoma, te olette johtanut puolueenne populismin linjalle. Te olette valinnut kilpasarjanne nyt Suomen vaaleissa, haluatte olla eräänlainen "myöhempien aikojen Ernesti Hentunen", mutta voin sanoa teille ystävän neuvona, että te ette ole edes yhtä hyvä Vennamo kuin Timo Soini, ette edes yhtä hyvä Vennamo kuin Paavo Arhinmäki. Tässä sarjassa te ette tule pärjäämään. (Naurua)"

tiistai 11. toukokuuta 2010

Sirpa Asko-Seljavaara

Pääministerin ilmoitus hallituksen energiaratkaisuista
(PTK 50/2010 vp)

"Arvoisa rouva puhemies! Saksalaiset laskevat parastaikaa massiivisia maakaasuputkia tuohon meidän eteemme Suomenlahteen, mutta samanaikaisesti meidän Pääkaupunkiseudun asukkaiden tulisi ostaa niin paljon tätä metsähaketta, että se tuottaisi 10 terawattituntia vuodessa. Se on aivan massiivinen määrä puuta.
Niin kuin monet ovat sanoneet, puun polttohan ei suinkaan ole vaaratonta. Siinä on paljon suuremmat hiilidioksidipäästöt kuin esimerkiksi maakaasun poltossa, kivihiilen poltossa tai polttoöljyn poltossa. Lisäksi meidän pitää ajaa sieltä metsä-Suomesta, missä ed. Nepponen asuu, (Naurua) tätä metsähaketta 70 rekka-autollista päivässä, joten tämä ei ole mitenkään meille niin kovin edullinen paketti. Kysyisinkin ministeri Pekkariselta: voisiko vähän vähentää tätä puunkäyttöä ja lisätä muita uusiutuvia energialähteitä? (Välihuuto: Kivihiiltä!) - Uusiutuvia."

torstai 6. toukokuuta 2010

Kimmo Sasi

Suullinen kyselytunti: Pankkien osallistaminen Kreikan talouskriisin kustannuksiin
(PTK 48/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Urpilainen syyllisti täällä suomalaiset eläkerahastot ja suomalaiset eläkeläiset siitä, että ne ovat antaneet lainaa Kreikalle, ostaneet Kreikan valtion lainapapereita, (Hälinää) suurimmat suomalaiset sijoittajat. Onko hallitus sitä mieltä, että näiden pitää kantaa vastuunsa? Tarkoittaa sitä, että suomalaiset eläkeläiset kantavat vastuun ja viime kädessä eläkkeitä Suomessa leikataan ja vastuu kohdistuu Suomessa pelkästään lähinnä eläkeläisille eikä muille.
Tämän lisäksi, mitä tulee sitten ed. Heinäluomaan, kun hän oli valtiovarainministeri, ja ed. Tuomiojaan esimerkiksi, he ovat olleet aina sitä mieltä, että Kasvu- ja vakaussopimusta pitää soveltaa joustavasti, 3 prosentin alijäämätavoitetta pitää soveltaa vain joustavasti. He ovat varmaan Kreikassa tänä päivänä hyvin suosittuja, koska he antoivat Kreikan velkaantua. Mutta pääministeri Vanhanen ja ministeri Katainen, te olette vetäneet tiukinta linjaa Euroopassa Saksan jälkeen. Pelkäättekö te maineenne puolesta Kreikassa? (Naurua)"

Timo Kalli

Suullinen kyselytunti: Pankkien osallistaminen Kreikan talouskriisin kustannuksiin
(PTK 48/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Minä olen yhtä hämmästynyt kuin alikersantti Hietanen aikanaan. En olisi uskonut silloin vuonna 1998, jolloinka me äänestimme euroon ja Emuun menemistä vastaan, että täällä meidän ministerit ja me joudumme vastaamaan niistä teoista, joihinka te olitte meidät saattamassa. (Naurua)"

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Päivi Lipponen

Hallituksen esitys vuoden 2010 lisätalousarvioksi
(PTK 47/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Valitettavasti joudun kyllä ottamaan tähän toiseen lisäbudjettiin kantaa, (Naurua) nimittäin sen verran törkeätä oli ed. Sasin syytökset äsken."

Kimmo Sasi

Hallituksen esitys vuoden 2010 lisätalousarvioksi
(PTK 47/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Jos demareiden kaikki lisäykset tähän ensimmäiseen lisäbudjettiin toteutetaan, kyllä alkaa olla vaikea toisen lisäbudjetin kanssa sen jälkeen.
Täytyy todeta, että Kreikan kriisiin syyllinen on Kreikan demarihallitus. Siellä demarit istuvat vallassa, ja he ovat tuhlanneet kansan rahat. Täytyy sanoa, että tässä suhteessa demarit ovat yleensä osoittaneet kansainvälistä solidaarisuutta, ja tietysti teidän pitäisi miettiä sitä, pitäisikö Sosialistisen internationaalin kenties hoitaa keskuudessaan tämä homma, että valtiot eivät hoitaisi tätä, vaan Sosiaalinen internationaali, kaikki demaripuolueet siellä keskenään hoitaisivat sen, kun demarit sotkevat talouden jossakin maassa. Täytyy sanoa, että ei se ole rahoittajien vika - Suomikin saa lainaa markkinoilta - että me otetaan lainaa eikä kyetä pitämään aina talouttamme tasapainossa. Kyllä se on se, joka ne rahat tuhlaa, siellä se vastuu on, ja se on Kreikan politiikoilla, erityisesti Kreikan demaripolitiikoilla. Ed. Salolainen voi kertoa ministeri Pangaloksesta hyviä juttuja, niin tiedetään, minkälaisia ne Kreikan demarit ovat. (Naurua)"

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Lauri Oinonen

Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 39/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Erkki Pulliainen toi esille täällä eri asiantuntijatahojakin, mielenkiintoinen havainto. Minä vielä lisäisin tähän professoritason tiedemiehen. (Naurua)"

Kalle Jokinen

Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 39/2010 vp)

"Avoliittohan on tämmöinen vapaan rakkauden muoto, ja nyt näen myös sen vaaran, että tässä lähdetään avoliittoa normeeraamaan, tässä on oikeastaan kysymys siitä, että lähdetään normeeraamaan tätä avoliittoa, aletaan puhua avoliiton rekisteröinnistä, avoehdosta, avoerosta ja kohta varmaan avoliittovalmennuksestakin, jossa sitten neuvotaan, että laitapa sitten kaikki kuitit talteen, kun ryhdyt tähän avoliittoon. (Naurua) Tässä on hyvin paljon tällaisia asioita, jotka lakivaliokunnan kuulemisissa täytyy selvittää."

Anna-Maja Henriksson & Ben Zyskowicz

Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 39/2010 vp)

Henriksson: "Mutta niin kuin sanoin, olen itse miettinyt myös kysymystä siitä, miten määritellään, kuka on avosuhteessa, kuka on avopuoliso ja kuka ei, mikä on esimerkiksi tilanne, jos asutaan sillä lailla, että kesäisin asutaan yhdessä, mutta talvella asutaan erikseen. Näitäkin tapauksia on. (Ed. Zyskowicz: Kansanedustajat! - Naurua) - No, kansanedustajat esimerkiksi, joskus voi olla niinkin"

Ben Zyskowicz

Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 39/2010 vp)

"Henkilökohtaisesti kallistun tässä vaiheessa lain hyväksymisen kannalle, koska todellisuutta on se, että meillä on hyvin paljon avoliittoja ja ilmeinen tosiasia on myös se, että usein voi syntyä kohtuuttomia tilanteita näissä erotilanteissa, ellei lainsäätäjä tällä tavoin pyri heikompaa osapuolta suojaamaan. Tämä on näkemykseni tänään noin kello 15.10. (Naurua)"

Janina Andersson & Ben Zyskowicz

Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 39/2010 vp)

Andersson: "Arvoisa puhemies! Siis tämän näkövinkkelin mukaan minun ei silloin olisi pitänyt hankkia lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei halua minun kanssani naimisiin. (Ed. Zyskowicz: En halua ottaa kantaa teidän henkilökohtaiseen elämäänne! - Naurua)"

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Markku Pakkanen & Katja Taimela

Valtioneuvoston selonteko elintarviketurvallisuudesta
(PTK 37/2010 vp)

Pakkanen: "Arvoisa puhemies! Kiitos myös ed. Taimelalle. Hyvä siteeraus omasta puheesta. Unohditte vaan lukea sen seuraavan lauseen, mikä kuuluu: "Tässä mielessä lähiruoka voi osoittautua melkeinpä mahdottomaksi." Joten kyllä se oli minusta aika lähiruokavastainen lause. (Naurua)"

Taimela: "Arvoisa puhemies! Siis nimenomaan, jos tuijotetaan talousarviotasolla liikaa raaka-aineiden hintaan, niin sillä tuhotaan tämä lähiruuan merkitys. Kun ei mietitä työllisyysvaikutuksia, ei mietitä ekologisia vaikutuksia, ei mietitä mitään muuta kuin raaka-aineen hintaa, niin sillä tuomitaan nämä. Minä en jaksa enää, ed. Pakkanen, teidän kanssanne tässä aiheesta. (Naurua)"

Erkki Pulliainen

Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 37/2010 vp)

Arto Satonen: "Jos nyt vielä vähän käydään läpi tätä yrittäjäjärjestön kannan kysymistä, niin eihän kyse siitä ole, että se on se ratkaiseva asia sen päätöksenteon kannalta, vaan kysymys on vaan siitä, että se voi olla yksi peruste, jolla voi päätöksen perustella silloin, jos on epävarma. Jos on niin, että yrittäjäjärjestö sanoo, että ei ole elinkeinotoimintaa, ei kilpaile meidän kanssa, silloinhan on kaikkein helpoin sanoa, että ilman muuta tämä näitä palkkatukisäännöksiä voi noudattaa."

Pulliainen: "Arvoisa puhemies! On se ensinnäkin sanottava luojalle, tuonne yläkerran kaverille, kiitokset, että en ole koskaan sortunut Sastamalaan hakeutumaan asumaan. (Naurua) Siellä pitää yrittäjäjärjestöltä kysyä, saako mennä vessassa käymään jnp. Kyllä on tuuri käynyt, ei voi muuta sanoa. Kyllä perjantaina mielihyvin painelee Ouluun ja vaikka mihinkä."

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Timo Kalli

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2011-2014
(PTK 36/2010 vp)

"Kysynkin pääministeri Lipposelta (Naurua) - anteeksi, pääministeri Vanhaselta - että ellei valtiontalous ole kunnossa (Hälinää ja välihuutoja) - sori, sori (Puhemies koputtaa) - pystytäänkö silloin maksamaan tulottomien eläkkeitä."

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Puhemies & Pertti Virtanen

Hallituksen esitys laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain 9 §:n muuttamisesta
(PTK 31/2009 vp)

Puhemies (koputtaa): "Hetkinen, ed. Pertti Virtanen, ihan hetkinen, täällä ei tahdo kuulua nyt puhujan puhe ollenkaan."

Pertti Virtanen: "No, sekin vielä! (Naurua)"

Puhemies: "Olkaa hyvä ja jatkakaa."

torstai 25. maaliskuuta 2010

Raimo Vistbacka

Suullinen kyselytunti: Reuman sairaalan toiminnan turvaaminen Heinolassa
(PTK 30/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Kyllä Heinolan reumasairaalan valtuuskunnalle on Vanhasen hallituksen toimesta saatava maanantaihin kello 13:een mennessä sellaiset taloudelliset lupaukset, että konkurssihakemusta ei tarvitse jättää. Valtiovallan on tultava nyt tähän mukaan ainakin väliaikaisesti, niin että tämä kriisi eli konkurssihakemuksen jättäminen pystytään välttämään. Kyse on kuitenkin sen verran pienestä taloudellisesta panostuksesta. Muistutan vain hallitusta siitä, että meillä on makuutettu suurta joukkoa, noin 1 200:aa turvapaikanhakijaa, vastaanottokeskuksissa ja hotelleissa yli vuoden ennen ensimmäistäkään Maahanmuuttoviraston puhuttelua. Arvoisa puhemies! Kysynkin: Eikö nyt olisi aika vaikka tehostaa turvapaikanhakijoitten käsittelyä ja sieltä säästyvät rahat ohjata vaikka Heinolan reumasairaalan toiminnan turvaamiseen? Kysehän on rahasta. (Naurua oikealta)"

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Erkki Pulliainen

Hallituksen esitys rajavartiointia koskevan lainsäädännön sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
(PTK 24/2010 vp)

"Herra puhemies! En arvannutkaan, että astuin juuri miinakenttään. Jos olisin nähnyt, että ed. Lauri Oinonen lähestyy tätä isoa salia, olisin vaiennut täydellisesti, mutta nyt täytyy todeta, että jälleen kerran valppauteni petti totaalisesti. (Naurua) Olen tietysti täydellisesti eri mieltä ed. Lauri Oinosen kanssa, joka haluaisi tuhota kaikki eläimet maailmasta, koska ne ovat hänen tiellään olleet."

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Erkki Pulliainen

Valtioneuvoston selonteko Itämeren haasteista ja Itämeri-politiikasta
(PTK 21/2010 vp)

"Herra puhemies! Tuossa äskettäin vähän säikähdin, että ed. Sarkomaa tarjoaa hallituksen logoksi sinivihreää levää, (Naurua) mutta ilmeisesti siitä ei nyt kuitenkaan ollut kysymys, vaikka se tuli siellä esille."

torstai 4. maaliskuuta 2010

Pentti Oinonen

Ajankohtaiskeskustelu: Näköaloja suomalaiseen biopolitiikkaan
(PTK 18/2010 vp)

"Ja vielä, ministeri Pekkarinen, keventävä huomio: Huomasitte varmaan heti tuossa alkupuheenvuorossanne, kun mainitsitte sanan EU, niin meinasitte tukehtua. Eli eikö näin olekin, ministeri Pekkarinen, että missä EU, siellä ongelma? (Naurua)"

torstai 25. helmikuuta 2010

Kari Rajamäki

Suullinen kyselytunti: Rautatieliikenteen toiminnan turvaaminen
(PTK 14/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Kyllä ministeriön ja VR:n uuden johdon johtaminen ja henkilöstöpolitiikka sekä sen kielteiset vaikutukset myöskin turvallisuuteen ja toimintaan pitää arvioida. On myöskin sillä tavalla, että tässä maassa alue- ja elinkeinokehityksen kannalta raideliikenne pitää nyt nostaa ihan uuteen asemaan. Sen jälkeen kun sosialidemokraatit ajoivat läpi Kerava-Lahti-rataoikaisun, (Naurua kokoomuksen ryhmästä) ei ole pääratoihin ollut riittäviä panostuksia. 2000-luvun alussa valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston ja SDP:n eduskuntaryhmän toimesta pantiin Kerava-Lahti-rataoikaisu käytäntöön. Nyt Savon radalla uhkaavat paino- ja nopeusrajoitukset. Tämä on vakava kysymys."

Anne Kalmari

Suullinen kyselytunti: Bioetanolin tuotannon käynnistäminen Suomessa
(PTK 14/2010 vp)

Kalmari: "Mitä energinen ministeri Pekkarinen aikoo tehdä, että bioetanolin tuotanto Suomessa lähtee käyntiin?"

Pekkarinen vastaa.

Kalmari: "Arvoisa puhemies! Loistavaa, ministeri Pekkarinen. (Naurua) Nyt vaaditaan vielä laskelmia bioetanolien energiataseesta. (Vasemmalta: Pääministeriainesta!)"

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Outi Alanko-Kahiluoto

Välikysymys: Pienituloisten toimeentulon turvaaminen
(PTK 13/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Täytyy todeta, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Aina kun täällä salissa tulee puhetta perusturvan korottamisesta tai ansiosidonnaisen ja perusturvan välisestä kytköksestä, niin oppositiossa alkaa aivan hirvittävä älämölö. Te tiedätte aivan hyvin sen, että Sata-komiteassa estitte SAK:n avustuksella sen, että perusturvaa ei nostettu. Televisiossa tuli erittäin kiinnostava ohjelma, jossa todistettiin se, miten te demarit pakotitte ed. Valto Kosken luopumaan aloitteestaan, jolla hän ehdotti perusturvan korottamista. Missä Valto Koski on nyt? Pakotitteko te hänet jäämään pois tästä istunnosta, (Naurua ja hälinää) etteivät demareiden sisäiset ristiriidat tulisi esiin? Vastatkaa näihin kysymyksiin. Ed. Gustafsson viittasi täällä aikaisemmin riippumattomana asiantuntijana Heikki Hiilamoon, joka oli Sata-komitean jäsen. Heikki Hiilamo on hyvin seikkaperäisesti kertonut siitä, miten demarit ja vasemmiston vetämä (Puhemies: Minuutti!) ay-liike ovat Sata-komiteassa olleet perusturvan korottamista vastaan."

torstai 18. helmikuuta 2010

Bjarne Kallis & Jyrki Katainen

Suullinen kyselytunti: Pääomatuloveron korottaminen
(PTK 10/2010 vp)

Bjarne Kallis: "Kriisin ovat aiheuttaneet rahalaitokset, pankit, ja näiden tulee myöskin vastata siitä. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Euroopassa on suunniteltu uutta veroa pankeille. (Puhemies: 1 minuutti 20 sekuntia kulunut!) - No, jos minä nyt ..."

Puhemies: "Teidän olisi pitänyt se tehdä minuutissa!"

Kallis: Te keskeytätte niin paljon. (Naurua) - Raha- ja luottolaitosten taseiden yhteenlaskettu summa on vajaa 400 miljardia, ja vaatimaton ...

Puhemies: Jospa ministeri Katainen yrittää vastata nyt! Täällä on huomattava määrä puheenvuoropyyntöjä, joten siksi joudutaan vähän kiirehtimään.

Jyrki Katainen: Arvoisa puhemies! Luulen ymmärtäväni, mitä ed. Kallis aikoo kysyä, (Naurua) sitä millä tavalla rahoitussektorilta voitaisiin kerätä rahaa jollakin verolla tulevien kriisien maksuksi tai tämänhetkisen kriisin maksuksi.

torstai 4. helmikuuta 2010

Jyrki Katainen

Suullinen kyselytunti: Nuorisotyöttömyyden torjuntakeinot ja -aikataulut
(PTK 3/2010 vp)

"Arvoisa puhemies! Minä en sitä voi vielä ilmoittaa, kun me emme ole vielä ministeriöitten kanssa käyneet sitä tarvetta läpi (Välihuutoja) emmekä toimenpiteiden kirjoa. Enkä minä usko, että se ketään erityisemmin lämmittäisi, oli se sitten kymmeniä tai satoja miljoonia tai miljardeja, jos sen nyt ilmoittaa. Olennaisia ovat ne konkreettiset työt. Tällä hetkellä rahat eivät ole loppuneet, niin kuin työministeriö totesi, tämän vuoden budjetista. Nyt etsimme uusia keinoja vuoden jatkoa kohti. Ehkä parempi on vähempi teatteria ja enempi konkreettisia tekoja. (Naurua)"