torstai 27. marraskuuta 2008

Tommy Tabermann

Suullinen kyselytunti: Kotuksen voimavarojen supistaminen
(PTK 114/2008 vp)

"Herra puhemies! Olen äärimmäisen kiitollinen rakkaalle ed. Laukkaselle tästä kielenhuollollisesta pienestä pienestä opastuksesta. Olenkin kaivannut sellaista jo pitkään, monta vuosikymmentä.

Ed. Laukkaselle vaan sen verran, että kun viedään voimavarat, se merkitsee sitä, että lamaannutetaan, siis voimavaroja saattaa vielä jäädä, mutta käytännössä toiminta ei enää ole sellaista, että se voi hoitaa sen tehtävän, mitä varten jokin laitos on perustettu. Tämä nyt sellaisena pienenä sisällöllisenä tarkennuksena, jotta ed. Laukkanen saa oman kielioppinsa kuntoon. (Naurua)"

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Vapon toiminnan järkevyys kansantalouden kannalta
(PTK 114/2008 vp)

Suullisen kyselytunnin asia SKT 188/2008 vp

Pekka Vilkuna: "Arvoisa herra puhemies! Tämä kysymys on ollut minulla jo kaksi ja puoli kuukautta laatikossa. Nyt se ei ole enää kaikilta osin niin ajankohtainen, mitä se oli silloin aloittaessa, mutta on ajankohtainen edelleenkin, ja tällä hetkellä sattuvat olemaan onneksi kaikki tämän alueen vastuuministerit paikalla: on energiaministeri Pekkarinen, on omistajaohjausministeri Häkämies ja on huoltovarmuusministeri Cronberg.

Mitä järkeä on semmoisessa hommassa, että valtion omistama yhtiö Vapo rahtaa maahan turvetta Baltiasta, Valko-Venäjältä ja kuivaa sillä jo valmiiksi polttokelpoista energiaa, sahajauhoa, pelletöi ne sahajauhot ja myy ne Ruotsiin? Mitä kansantaloudellista järkeä on tällaisessa hommassa?"

Puhemies: "Ministeri kuka? (Naurua) - Ministeri Pekkarinen."

Vilkunan toinen puheenvuoro.

Puhemies: "Ministeri ... (Naurua) - Cronberg."

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Heli Paasio

Laki tuloverolain 64 §:n muuttamisesta
(PTK 109/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Tämä on mielenkiintoinen keskustelu siltä osin, koska varmasti kaikilla on hyvä tavoite, kun puhutaan ympäristöveroista nimenomaan ilmaston ja ympäristön kannalta, mutta myös tällaisen oikeudenmukaisen tulonjaon kannalta. Sitä varten tämä windfall-vero esimerkiksi, mitä esitämme, on lisäämässä tällaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuusaspektia sen suhteen, että - kuten ed. Filatov täällä totesi - on arvonnousuja, jotka eivät ole ansioitet..., anteeksi, ansioi... (Naurua), ansiottomia arvonnousuja."

tiistai 18. marraskuuta 2008

Antti Vuolanne

Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain 9 §:n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 ja 17 §:n muuttamisesta
(PTK 108/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Kokoomukselle on nyt mainittava muutamasta tosiasiasta. Te saitte parikymmentä miljardia euroa rikkaamman Suomen edelliseltä hallitukselta, ja te olette näin vakavaan ja tärkeään ongelmaan laittamassa vain pieniä hitusia. Näillä selvittelyillä ei ole mitään todellista tekemistä näiden ongelmien ratkaisujen kanssa, ja tekin sen tiedätte. Nämä lapset ja nuoret eivät selvittelyistä parane. Sen sijaan, että parantaisitte tätä todellista tilannetta, te täällä keskitytte pelkästään arvostelemaan opposition arvostelua (Naurua)"

torstai 13. marraskuuta 2008

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Työttömyyden torjunta
(PTK 106/2008 vp)

Mauri Pekkarinen: "Arvoisa puhemies! Minä nukuin vähän lyhyemmän yön ja mietin tätä kysymystä ja tulin siihen lopputulokseen, että eilen käydyn keskustelun perusteella kuitenkin vasemmistoliitonkin eduskuntaryhmän keskuudessa on paljon niitä edustajia, jotka jakavat hallituksen yhteisen näkemyksen, ja yhdistettynä tuo vasemmistoliittolainen siivu tähän hallituksen yhteiseen näkemykseen on niin vahva yhteinen tahto, että minä uskon, että energiapolitiikan ratkaisuilla voidaan todella vahvistaa suomalaista elinkeinoelämää ja suomalaista työllisyyttä."

Puhemies: "Ehkä nyt kuullaan kuitenkin, mitä vasemmistoliitto itse itsestään ajattelee. (Naurua) Ed. Arhinmäki."

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Sanna Perkiö

Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008
(PTK 105/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Vuolanteelle on kyllä nyt pakko sanoa, että haaveilu tästä windfall-voittojen verottamisesta on kyllä haaveilua ihan tyhjästä asiasta, koska nämä voitot varmasti tulevat pienenemään ja tämä on niin kutsuttu mission impossible. Täytyy korjata ed. Arhinmäen käsitystä siitä, että Katainen olisi sitä mieltä, että haluaisimme viedä varsinaisesti ydinvoimaa. Emme halua viedä ydinvoimaa Suomen ulkopuolelle. Ydinvoima vahvistaa Suomen sähköntuotantoa, ja siinä mielessä älkää antako väärää todistusta tässä asiassa. Olen kylläkin ed. Arhinmäen kanssa siitä samaa mieltä, että ympäristövaikutuksia tämän paketin suhteen, kuinka sitä toteutetaan, on kyllä syytä tulevaisuudessa arvioida uudelleen ja seurata. Mitä sitten ed. Tynkkysen ydinvoimakannanottoihin tulee, niin olemme kyllä samassa hallituksessa, se on pakko myöntää. (Naurua)"