perjantai 18. joulukuuta 2009

Matti Saarinen

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2010 Hallituksen esitys vuoden 2010 talousarvioesityksen (HE 138/2009 vp) täydentämisestä
(PTK 129/2009 vp)

"Kun ed. Hemmilä huusi täällä niin mahtipontisesti, että todellakaan ei aloitteilla ole mitään merkitystä, niin kysyin häneltä vastauspuheenvuorossani, miksi hän on sitten tehnyt 19 talousarvioaloitetta syyskuussa (Eduskunnasta: Se on populismia!) ja jättänyt ne kaikki aktivoimatta. Hän on poistunut, ei keskuudestamme vaan salista, (Naurua) ja jätti vastaamatta. Olen tästä asiasta eri mieltä. Mielestäni talousarvioaloitteilla on paljon käyttöä ja merkitystä."

Eero Heinäluoma

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2010 Hallituksen esitys vuoden 2010 talousarvioesityksen (HE 138/2009 vp) täydentämisestä
(PTK 129/2009 vp)

"Arvoisa puhemies! Pakko vielä pyytää puheenvuoro, (Ed. Hiltunen: Ei ole pakko enää!) kun ed. Rantakangas ensin lupasi toivottaa hyvää joulurauhaa ja sen jälkeen hän ryhtyi pelottelemaan suomalaisia keskustan kolmannella hallituskaudella. (Naurua) Haluan kuitenkin sanoa, että tämä keskustelu ympäristöministeriön asemasta on ollut tärkeä ja vakava keskustelu. Kun edustajat Viitanen ja Kallis ovat esittäneet siitä kannanottoa, niin se on noteeraamisen arvoista."

torstai 17. joulukuuta 2009

Jyrki Katainen

Suullinen kyselytunti: Sosiaaliturvan leikkaussuunnitelmat
(PTK 128/2009 vp)

"Arvoisa puhemies! Tämän seurakunnan läsnä ollessa (Naurua) voin todeta ensinnäkin toimittajille, että se ei ollut suora lainaus."

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Inkeri Kerola

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2010 Hallituksen esitys vuoden 2010 talousarvioesityksen (HE 138/2009 vp) täydentämisestä
(PTK 127/2009 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Ensinnä ed. Gustafssonille sanoisin, että hallituksella on totta kai tavoitteita, hallituksella on työllisyystavoitteita, mutta ei työttömyystavoitteita. (Naurua) Siinä on se huomattava ero."

Mauri Pekkarinen

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2010 Hallituksen esitys vuoden 2010 talousarvioesityksen (HE 138/2009 vp) täydentämisestä
(PTK 127/2009 vp)

"Maakunnan kehittämisraha, edustaja, olette aivan oikeassa. Kaikessa ei voi onnistua, likimainkaan kaikessa, ja tämä on yksi asia, jossa olen joutunut antamaan periksi. En ole kyennyt toteuttamaan hallitusohjelmaa, ja olen siitä katkera ennen kaikkea itselleni. (Naurua)"

tiistai 15. joulukuuta 2009

Puhemies

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2010 Hallituksen esitys vuoden 2010 talousarvioesityksen (HE 138/2009 vp) täydentämisestä
(PTK 126/2009 vp)

Puhemies: "Nyt alkaa olla liian pitkällä!"

Sampsa Kataja: "Arvoisa puhemies! Jatkan loppuun tämän virkkeen."

Puhemies: "En ole aivan varma siitä! (Naurua)"

Anne Holmlund

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2010 Hallituksen esitys vuoden 2010 talousarvioesityksen (HE 138/2009 vp) täydentämisestä
(PTK 126/2009 vp)

"Ehkä tähän voisin kuitenkin nostaa myös esille yhden kysymyksen koskien poliisin talousrikostutkinnan henkilöstön määrää. Minulla on edessäni aivan tuore kalvo siitä, miten resurssit ovat muuttuneet vuodesta 2006 vuoteen 2009, ja totean, että tällä välillä henkilöstömäärä on lisääntynyt 50:llä. (Ed. Rajamäki: Mites 2007 kesästä?) - 2007 kesästä: 2006 ja 2007 määrä on ollut sama 420, tällä hetkellä 470. Toimitan tämän kalvon teille henkilökohtaisesti, ed. Rajamäki, kehystettynä. Voitte laittaa sen seinälle. (Naurua - Ed. Rajamäki: Onko ministeri nostanut määrää?) - Tämä on se määrä, mikä tällä hetkellä on. (Ed. Rajamäki: Eli ei ole nostanut!) - Se lyhyesti tästä."

torstai 10. joulukuuta 2009

Annika Lapintie & Ben Zyskowicz

Suullinen kyselytunti: Finnairin omistajaohjaus ja henkilöstöpolitiikka
(PTK 123/2009 vp)

Lapintie: "Voitte vastata, mutta erityisesti vielä kysymys lainsäädännöstä ministeri Sinnemäelle: Työntekijät ovat halunneet erityisesti keskustella vuokratyöstä, sen hyvyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle ja työelämälle. He ovat myös halunneet keskustella pätkätöistä. Aiotteko valmistella lainsäädäntöä, jolla laittomat pätkätyöt rajoitetaan? Kysehän on laittomista määräaikaisuuksista. Missä vaiheessa tällaisen lainsäädännön valmistelu on? (Ed. Zyskowicz: Laittomat pätkätyöt ovat jo laittomia! - Naurua)"

tiistai 8. joulukuuta 2009

Pentti Oinonen

Hallituksen esitys laiksi lentoliikenteen päästökaupasta
(PTK 121/2009 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Karhulle ensinnäkin sanoisin, että Kööpenhaminasta on tullut sellaisia viestejä, ettei siellä kuitenkaan päästä lopulliseen tulokseen, niin eiköhän nämä neuvottelut olisi tullut halvemmaksi puhelimella hoitaa (Naurua) kuin lähettää 15 edustajaa sinne Kööpenhaminaan. Ja minä ihmettelen tuota kokoomuksen edustaja Perkiön puheenvuoroa, kun hän mainitsi, että lentolippujen hinnat saavat noustakin. Tämäkö on kokoomuksen yrittäjäpolitiikkaa, tämäkö?"

torstai 3. joulukuuta 2009

Bjarne Kallis

Suullinen kyselytunti: Hallituksen veropoliittinen linja
(PTK 118/2009 vp)

"Ja kun kysytään, (Puhemies: Minuutti!) onko oppositiolla linja, (Puhemies: Kysymykseen!) niin oppositio on omassa vaihtoehdobudjetissaan esittänyt hyvin selkeästi, mitä veroja tulisi korottaa, mitä veroja alentaa. Nyt minä vielä kysyn ... (Puhemies: No, kysykää, aika on mennyt jo ohi!) - Joo, joo, kysyn, kysyn! (Naurua)"

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Tuulikki Ukkola

Valtioneuvoston tiedonanto Kööpenhaminan ilmastokokouksesta
(PTK 117/2009 vp)

"Arvoisa puhemies! Aivan aluksi minulla on tietenkin syytä sanoa, että tämä on ihan minun oma puheenvuoroni eikä sillä ole mitään tekemistä kokoomuksen kanssa ja kokoomuksen ryhmäpuheenvuorojen kanssa eikä itse asiassa koko tämän eduskunnan puheenvuorojen kanssa. (Naurua)"

Erkki Virtanen

Valtioneuvoston tiedonanto Kööpenhaminan ilmastokokouksesta
(PTK 117/2009 vp)

"Arvoisa puhemies! En tunne suurta innostusta, vaikka se opposition edustajan velvollisuuksiin tietysti kuuluisikin, ryhtyä morkkaamaan hallitusta tässä asiassa. Minusta hallituksen ja pääministerin toimet ovat olleet kansainvälisesti mitaten kohtuullisen ansiokkaita eikä kotimaastakaan katsoen kovasti valittamista ole. Tietysti jonkinlaista ehkä vähän topakampaa otetta olisi voinut toivoa tietenkin jo siitä lähtökohdasta, että kun, kuten nyt pääministeri puheessaankin totesi, pitkällä tähtäimellä näitä asioita pitää tarkastella. Todellakin, olemme pitkällä tähtäimellä kaikki kuolleita, ja jos elämästä aikoo nauttia, se pitää tehdä ennen sitä. (Naurua) Tietenkin sen voi ikään kuin rediskontata lapsille ja lapsenlapsille, kuten tässä salissa niin usein tehdään, mutta kuka takaa, ovatko lastemme ja lastenlastemme preferenssit semmoisia, että haluavatko he kaikkea sitä, mitä me haluamme heille ikään kuin hyväntahtoisesti siirtää."