keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pekka Ravi

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Hallituksen esitys vuoden 2009 talousarvioesityksen (HE 116/2008 vp) täydentämisestä
(PTK 128/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemelle, joka on huomattavan kauan tässä parlamentissa toiminut, kaikella ystävyydellä totean, että hallituspuolueitten kansanedustajilla on hieman toisenlaiset tavat vaikuttaa kuin tehtailla näitä talousarvioaloitteita. Kysyn ystävyydellä, kuinka suuria muutoksia näillä talousarvioaloitteilla ed. Kankaanniemi kuvittelee tämänkertaisessa budjettikäsittelyssä aikaansaatavan.

Tähän toiseen kysymykseen: Mielelläni vähän otan selkoa ministeri Itälän lausumasta ja keskustelen ed. Rantakankaan kanssa tästä sitten kahden kesken. (Välihuuto) - Anteeksi, meppi Itälä, onneksi. (Naurua)"

Matti Kauppila

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Hallituksen esitys vuoden 2009 talousarvioesityksen (HE 116/2008 vp) täydentämisestä
(PTK 128/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ehkä täytyy onnitella maatalousministeri Anttilaa siitä, että hän on ensimmäinen ministeri, joka Brysselistä tulee niin, ettei keskustapuolueen ryhmässä ole erottajia. Siinä mielessä oli tulos minusta hyvä. Elikkä tämä terveystarkastushan suoritettiin tässä juuri. Minusta on yllättävää, että maatalousministeriä ei vaadita vaihtoon; se on historiaa. (Naurua - Ed. Pulliainen: Terävä havainto!) Siitä ihan ehkä humoristiset, mutta vilpittömät onnittelut."

perjantai 12. joulukuuta 2008

Jacob Söderman

Hallituksen esitys laiksi tilatukijärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta
(PTK 125/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Minä en ole mikään maatalouspolitiikan tuntija, ja minä en ole missään nimessä halunnut moittia maatalousvaliokunnan käsitystä tässä kysymyksessä. Aikoinaan kun minä tulin eduskuntaan - kauan, kauan sitten - minä kysyin ed. Lyyli Aallolta, joka oli maatalousvaliokunnassa, mistä minä opin jotain maatalouspolitiikasta. Minä luulin, että edustajan pitää osata kaikki alueet. Ed. Lyyli Aalto sanoi, että hän valiokunnassa aina seuraa, mitä kepulaiset ehdottavat, ja sitten hän on vastaan. (Naurua) Valitettavasti minä olen jäänyt tälle tasolle maatalouspolitiikan suhteen; en halua mitenkään arvostella teidän käsitystänne."

torstai 4. joulukuuta 2008

Heikki A. Ollila

Suullinen kyselytunti: Nuorten työttömyyden vähentäminen ja työllisyystilanne
(PTK 118/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Parasta työttömyyden torjuntaa on tietysti työpaikkojen luominen, ja tässä budjetissahan on runsaasti siihen liittyviä elementtejä. Kysynkin nyt:

Onko tiedossa jatkoa, ja minkälaisiin toimenpiteisiin aiotaan tulevaisuudessa ensi vuoden alkupuolella valtiontalouden toimesta ryhtyä, jotta saadaan lisää vauhtia, ennen kaikkea ehkä rakentamiseen työpaikkoja lisää? (Ed. Skinnari: Eikö se budjettikäsittely ole juuri eduskunnassa?)

Sitten toinen asia, jos puhemies sallii. Kysyisin: Tietääkö ministeri Lindén, että hän ei ole muistanut painaa läsnäolonappia? (Naurua)"

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Valtion menojen ja tulojen arvioinnin taustatiedot
(PTK 118/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Komission tämä elvytyspakettihan nyt pitää ehdotuksia toimista, jotka hallitus on jo saattanut tänne eduskunnan käsiteltäväksi. Me olemme tässä olleet eturintamassa, ensimmäisenä Euroopassa. Vielä kertaalleen: Hallitus ottaa tänne esitetyillä toimilla pitkästi yli 3 miljardin euron edestä uutta takausvastuuta siitä rahoituksesta, mitä yritykset tarvitsevat viedessään maailmalle ja valmistaessaan Suomeen. Tämän lisäksi hallitus panee 1,7 miljardia euroa suoraa uutta rahaa, jonka se korkotuettuna eri instituutioitten kanavoi suomalaisille yrityksille niitten tarpeisiin, ja vielä senkin lisäksi hallitus ihan suoraa avustusmuotoista rahaa sekä rakennerahastojen että näitten pääomitusjärjestelyjen kautta laittaa pitkästi yli 100 miljoonaa euroa. Tässä - kokonaispaketti yli 5 miljardia - Suomi kyllä kilvoittelee erinomaisesti minkä tahansa Euroopan unionin jäsenmaan kanssa. (Puhemies: Ministeri Pekkarinen, te pysyitte minuutissa! - Naurua)"

Pentti Tiusanen

Hallituksen esitys laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta
(PTK 118/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczin kaksi esimerkkiä, tämä ravintolaan naisten pääsy kaksi yhden hinnalla ja sitten esimerkiksi risteilylle ilmaiseksi, ovat tietysti aika tavalla seksismiä, tämä järjestelmä. Mutta tämän naisen ja miehen välisen tasa-arvon näkökulmasta, jos ajatellaan niitä miehiä, jotka siellä risteilevät, niin heidän mielestään varmaan se loukkaa heidän etuaan, että näin säädetään, mitä nyt tämä direktiivi säätää. Tässä mielessä tämä lähtökohtakin on tietysti jossakin määrin kummallinen. Itse en kyllä sitä mieltä ole, että kaiken takana pitää olla vain voiton tavoittelu.

Kun ed. Lauslahti puhui soinilaisuudesta, niin kummeksun sitä, että ed. Soini istuu tuolla ylhäällä eikä tule tänne alas taistelemaan EU:n typerää direktiiviä vastaan. (Naurua)"

torstai 27. marraskuuta 2008

Tommy Tabermann

Suullinen kyselytunti: Kotuksen voimavarojen supistaminen
(PTK 114/2008 vp)

"Herra puhemies! Olen äärimmäisen kiitollinen rakkaalle ed. Laukkaselle tästä kielenhuollollisesta pienestä pienestä opastuksesta. Olenkin kaivannut sellaista jo pitkään, monta vuosikymmentä.

Ed. Laukkaselle vaan sen verran, että kun viedään voimavarat, se merkitsee sitä, että lamaannutetaan, siis voimavaroja saattaa vielä jäädä, mutta käytännössä toiminta ei enää ole sellaista, että se voi hoitaa sen tehtävän, mitä varten jokin laitos on perustettu. Tämä nyt sellaisena pienenä sisällöllisenä tarkennuksena, jotta ed. Laukkanen saa oman kielioppinsa kuntoon. (Naurua)"

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Vapon toiminnan järkevyys kansantalouden kannalta
(PTK 114/2008 vp)

Suullisen kyselytunnin asia SKT 188/2008 vp

Pekka Vilkuna: "Arvoisa herra puhemies! Tämä kysymys on ollut minulla jo kaksi ja puoli kuukautta laatikossa. Nyt se ei ole enää kaikilta osin niin ajankohtainen, mitä se oli silloin aloittaessa, mutta on ajankohtainen edelleenkin, ja tällä hetkellä sattuvat olemaan onneksi kaikki tämän alueen vastuuministerit paikalla: on energiaministeri Pekkarinen, on omistajaohjausministeri Häkämies ja on huoltovarmuusministeri Cronberg.

Mitä järkeä on semmoisessa hommassa, että valtion omistama yhtiö Vapo rahtaa maahan turvetta Baltiasta, Valko-Venäjältä ja kuivaa sillä jo valmiiksi polttokelpoista energiaa, sahajauhoa, pelletöi ne sahajauhot ja myy ne Ruotsiin? Mitä kansantaloudellista järkeä on tällaisessa hommassa?"

Puhemies: "Ministeri kuka? (Naurua) - Ministeri Pekkarinen."

Vilkunan toinen puheenvuoro.

Puhemies: "Ministeri ... (Naurua) - Cronberg."

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Heli Paasio

Laki tuloverolain 64 §:n muuttamisesta
(PTK 109/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Tämä on mielenkiintoinen keskustelu siltä osin, koska varmasti kaikilla on hyvä tavoite, kun puhutaan ympäristöveroista nimenomaan ilmaston ja ympäristön kannalta, mutta myös tällaisen oikeudenmukaisen tulonjaon kannalta. Sitä varten tämä windfall-vero esimerkiksi, mitä esitämme, on lisäämässä tällaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuusaspektia sen suhteen, että - kuten ed. Filatov täällä totesi - on arvonnousuja, jotka eivät ole ansioitet..., anteeksi, ansioi... (Naurua), ansiottomia arvonnousuja."

tiistai 18. marraskuuta 2008

Antti Vuolanne

Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain 9 §:n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 ja 17 §:n muuttamisesta
(PTK 108/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Kokoomukselle on nyt mainittava muutamasta tosiasiasta. Te saitte parikymmentä miljardia euroa rikkaamman Suomen edelliseltä hallitukselta, ja te olette näin vakavaan ja tärkeään ongelmaan laittamassa vain pieniä hitusia. Näillä selvittelyillä ei ole mitään todellista tekemistä näiden ongelmien ratkaisujen kanssa, ja tekin sen tiedätte. Nämä lapset ja nuoret eivät selvittelyistä parane. Sen sijaan, että parantaisitte tätä todellista tilannetta, te täällä keskitytte pelkästään arvostelemaan opposition arvostelua (Naurua)"

torstai 13. marraskuuta 2008

Puhemies

Suullinen kyselytunti: Työttömyyden torjunta
(PTK 106/2008 vp)

Mauri Pekkarinen: "Arvoisa puhemies! Minä nukuin vähän lyhyemmän yön ja mietin tätä kysymystä ja tulin siihen lopputulokseen, että eilen käydyn keskustelun perusteella kuitenkin vasemmistoliitonkin eduskuntaryhmän keskuudessa on paljon niitä edustajia, jotka jakavat hallituksen yhteisen näkemyksen, ja yhdistettynä tuo vasemmistoliittolainen siivu tähän hallituksen yhteiseen näkemykseen on niin vahva yhteinen tahto, että minä uskon, että energiapolitiikan ratkaisuilla voidaan todella vahvistaa suomalaista elinkeinoelämää ja suomalaista työllisyyttä."

Puhemies: "Ehkä nyt kuullaan kuitenkin, mitä vasemmistoliitto itse itsestään ajattelee. (Naurua) Ed. Arhinmäki."

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Sanna Perkiö

Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008
(PTK 105/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Vuolanteelle on kyllä nyt pakko sanoa, että haaveilu tästä windfall-voittojen verottamisesta on kyllä haaveilua ihan tyhjästä asiasta, koska nämä voitot varmasti tulevat pienenemään ja tämä on niin kutsuttu mission impossible. Täytyy korjata ed. Arhinmäen käsitystä siitä, että Katainen olisi sitä mieltä, että haluaisimme viedä varsinaisesti ydinvoimaa. Emme halua viedä ydinvoimaa Suomen ulkopuolelle. Ydinvoima vahvistaa Suomen sähköntuotantoa, ja siinä mielessä älkää antako väärää todistusta tässä asiassa. Olen kylläkin ed. Arhinmäen kanssa siitä samaa mieltä, että ympäristövaikutuksia tämän paketin suhteen, kuinka sitä toteutetaan, on kyllä syytä tulevaisuudessa arvioida uudelleen ja seurata. Mitä sitten ed. Tynkkysen ydinvoimakannanottoihin tulee, niin olemme kyllä samassa hallituksessa, se on pakko myöntää. (Naurua)"

perjantai 24. lokakuuta 2008

Hannes Manninen

Hallituksen esitys Kaupthing Bankin Suomen sivuliikkeeseen tehtyjen talletusten maksuun liittyvästä valtiontakuusta
(PTK 99/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Se on erittäin hyvä, että sosialidemokraatit lopultakin ymmärsivät sen, että heidän alkuperäinen ehdotuksensa oli täysin mahdoton, ja voi todeta, että ei tämä uusikaan mikään muotovalio kyllä ole. (Naurua)"

torstai 23. lokakuuta 2008

Esko-Juhani Tennilä

Suullinen kyselytunti: VR:n makuuvaunuhankinta
(PTK 97/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Mitä te, toverit sosialidemokraatit, nyt oikein nipotatte? (Ed. Jaakonsaari: Mehän sanomme, että hieno juttu!) Nythän on tehty semmoinen päätös kuin piti tehdäkin. Kun lopultakin hallituksesta löytyy valmiutta vaikuttaa valtionyhtiöihin, niin täällä tulee kymmeniä kysymyksiä, joissa on hyvin selkeä viesti, että ainakin on väärin sammutettu, kun Kainuuseen laitettiin töitä. Tätähän tässä on pyydetty. Mutta se, mitä olisi pitänyt tehdä, pääministeri, (Hälinää - Puhemies koputtaa) olisi tätä samaa isännyyttä näyttää myöskin Stora Ensolle, kun Kemijärven tehdasta lopetettiin. Tällä linjalla eteenpäin, mutta se jäi silloin tekemättä. Te vaan mumisitte, että ei tälle nyt mitään voi. Nyt ruvettiin voimaan, ja näin se pitää mennäkin. (Naurua)"

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Jouko Laxell

Hallituksen esitys laiksi tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
(PTK 96/2008 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Kuten ed. Sihtokin sanoi, nuorten tupakointiin ennen kaikkea meidän pitää kiinnittää kaikki huomio keinolla millä hyvänsäkin, ja keski-ikäisetkin pitää ottaa, sanotaan näin, tuntuvasti huomioon. Sitten jo vanhempaan väkeen ei hirveän paljon kannata panostaa. (Naurua)"

tiistai 7. lokakuuta 2008

Raimo Vistbacka

Valtioneuvoston selonteko kotouttamislain toimeenpanosta
(PTK 87/2008 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Täytyy todeta tässä alussa heti, että en muista, koska aikaisemmin olen ollut samaa mieltä ed. Ukkolan kanssa, mutta hänen puheenvuoronsa oli jopa sellainen, että voin siihen yhtyä. (Naurua - ed. Ukkolan välihuuto) Näin ei oikein usein ole tapahtunut."

torstai 2. lokakuuta 2008

Jyrki Katainen

Suullinen kyselytunti: Varautuminen Yhdysvaltojen finanssikriisin vaikutuksiin
(PTK 85/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ed. Soini totesi, että EU on tässä rahoitusmarkkinakriisissä kuin lehmä nevassa. Tuli vaan mieleen, että mikäli Suomella olisi vielä oma markka, niin me olisimme kyllä varmasti kuin sika vatukossa (Naurua), nyt juostaisiin siksakkia."

Hannes Manninen

Suullinen kyselytunti: Varautuminen Yhdysvaltojen finanssikriisin vaikutuksiin
(PTK 85/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Kun meitä on täällä 200 erinomaista talousasiantuntijaa, niin minäkin esitän, ja jos sosialidemokraatit luulevat, että heidän niin sanottu luottamusbudjettinsa on ratkaisu mahdolliseen kriisiin, niin Suomen kansalla ei ole toivoa kovin paljon. Mutta valtiovarainvaliokunta kuuli kaikkia ekonomisteja, kaikkien tutkimuslaitosten edustajia tällä viikolla ja kysyttiin, miten budjetti soveltuu tämän päivän taloustilanteeseen. Kaikki olivat yksimielisiä, että erinomaisesti, ja ainoa, että jos tilanne muuttuu, niin investointeja pitää saada liikkeelle.

Täällä kuulimme ministeri Pekkariselta, että on varauduttu yksityisten investointien liikkeellepanoon, ja minä tunnetusti luotan ministeri Pekkariseen ja sivussa hallitukseenkin. (Naurua) Mutta kysyn sitten, kun täällä on esitetty erilaisia mielipiteitä: Miten tämä veronalennus, voitteko Suomen kansalle selittää, eroaa vasemmiston hallituksien toteuttamista veronalennuksista, (Puhemies: Minuutti kulunut!) ministeri Katainen?"

Matti Vanhanen

Suullinen kyselytunti: Kansalaisten yhdenvertaisuus
(PTK 85/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Tämän kysymyksen alkuosa oli vastenmielinen. En tunne eläkkeelle siirtyvän päätoimittajan puoluetaustaa, mutta sen tiedän, että hän on ajanut koko ajan minun erottamistani pääministerin paikalta." (Naurua)

torstai 18. syyskuuta 2008

Puhemies

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi 2009
(PTK 77/2008 vp)

Sari Sarkomaa: "Arvoisa puhemies! Hallitus kyllä uskoo siihen, että talkoot toimivat. Uskomme siihen, että kuntapäättäjät osaavat myös tehdä viisaita ratkaisuja. Työkalupakki on tulossa. On tulossa rahaa. Mitataan ensimmäistä kertaa ryhmäkoot ja tulee myöskin laatukriteerit, mutta me hyvin tiedämme, että oppilaat ja luokat ovat hyvin erilaisia eli maksimista tulisi hyvin pian minimi. Lähden näillä laatukriteereillä liikkeelle. Hämmästelen kyllä, että sosialidemokraattien aikana mitään näistä ei tehty, eli nyt työ on aloitettu.

Sitten hammaslääketieteen osalta ja kaiken kaikkiaan lääkäripulasta. Meillä on iso (Ed. Gustafsson: Ilmankos Pisa-tutkimukset!) - ed. Gustafsson kuuntelee nyt hetken - meillä on iso lääkäripula koko Suomessa ja missään nimessä ei odotella, vaan ripeästi on ryhdytty toimiin. Koulutusmääriä on lisätty. Olemme tehneet erityisesti toimia, että hammaslääkärikoulutus nopeutuisi tavoiteaikaan - se on ollut seitsemän vuotta monesti - että se saadaan viiteen vuoteen. Harjoittelu alueellistetaan. Missään nimessä ei odoteta, vaan koko Suomessa on pula lääkäreistä, hammaslääkäreistä ja toimia tehdään todellakin ripeästi. Missään nimessä ei odotella. Mutta se, tuleeko uusi tiedekunta Turkuun, sen kanssa teemme juuri työtä. Se ratkaistaan tässä ihan lähiaikoina. Se on täysin väärä kuva, jos sanotaan, että odotellaan. Todellakin lääkäreitä pitää saada, mutta tärkein työ tehdään sen perusterveydenhuollon kehittämisessä, koska meillä on enemmän lääkäreitä per ihminen kuin missään muualla. Ne perusterveydenhuollon talkoot, joita Risikko tekee, ovat ne kaikkein tärkeimmät.

Arvoisa puhemies! Yliopistouudistuksesta haluan sanoa sen, että nämä kaikki asiat, että yliopistot ovat kurjassa tilanteessa, ovat totta. Ne ovat olleet useamman vuoden vaikeassa tilanteessa, mutta mitään ei ole tehty. Nyt on aloitettu yliopistouudistus, että päästään tuottavuusohjelmasta. Kun virkasuhteet muuttuvat työsuhteisiksi, tuottavuusohjelman htv:t eivät enää koske yliopistoja. Olemme sopineet hallituspuolueiden kesken iltakoulussa siitä, että jatkossa perusmäärärahat sidotaan indeksiin eli päästään tästä ongelmasta, että kustannukset eivät vastaa toimintamenoja.

Sen lisäksi, arvoisa puhemies, sanon lopuksi, että olemme tehneet päätöksiä, että myöskin perusrahoituksen lisäksi suunnataan muita lisävoimavaroja. Eli nyt uudistus on aloitettu. Rahaa on annettu kuitenkin enemmän kuin sosialidemokraattisen ministerin aikana, ja nyt muka kaikki on pielessä. Teidän argumenttinne eivät vaan ole vedenpitäviä, ikävä kyllä se täytyy tässä sanoa. Arvosana on kyllä melkein "ehdot" nyt teidän demareiden argumenteille, mutta aihe on tärkeä.

Puhemies: "Ed. Gustafsson puhuu nyt hetken!" (Naurua)

Bjarne Kallis

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi 2009
(PTK 77/2008 vp)

"Herra puhemies! Kansalaisten mielestä, niin kuin myöskin kristillisdemokraattien mielestä, suurimpia ongelmia tänä päivänä on terveydenhuollon palvelutaso. Teillä on, ministeri Risikko, tämän maan parhaat asiantuntijat käytettävissänne. On aivan sama, mistä se ongelma riippuu, onko ongelma raha, onko ongelma rakenteellinen, onko järjestelyä muutettava. Ei sillä ole mitään merkitystä. Te saatte rahaa meiltä, kunhan te sen ratkaisette. Jos se voidaan ratkaista ilman rahaa, niin ratkaiskaa se ilman rahaa. On ennenkuulumatonta, että kun potilas soittaa terveyskeskukseen, niin kysytään, onko teillä vakuutusta, menkää sitten yksityislääkärille. (Ed. Asko-Seljavaara: Ei sanota! Minä olen lääkärikunnassa!) - Näin tapahtuu, hyvä ed. Asko-Seljavaara. Näin tapahtuu aivan liian usein, eikä sitä voida pitää hyväksyttävänä (Puhemies: Minuutti on mennyt!) - että nämä puheenvuorot ovat niin lyhyitä. (Naurua)"

Tuulikki Ukkola

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009
(PTK 77/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! On jotenkin tragikoomista kuunnella sellaisia kansanedustajia kuin ed. Tiusanen, joka kysyy ja valittaa, kysyy ministeriltä, mitä ministeri aikoo tehdä, kun Kotkassa kunnat säästävät peruspalveluista. Eihän tämä ole ministerin tehtävä valvoa. (Ed. Tiusanen: Se on hyvä sanoa ministerille, että hän tietää, mitä kentällä tapahtuu!) Eihän ministerin tehtävänä ole mennä joka kuntaan ja sanoa päättäjille, että teidän täytyy nyt panostaa peruspalveluihin. Jos päättäjinä on kunnissa pöljäkkeitä, niin minkä ministeri sille mahtaa. (Naurua) Jos rahat menevät hienoihin terveyskeskusten kulisseihin eikä sairaisiin, niin minkä ministeri ja minkä valtio sille mahtaa. Kunnissa nämä asiat ratkaistaan, se pitäisi nyt kuntapäättäjiksi haluavien kansanedustajienkin ymmärtää."

Ben Zyskowicz

Suullinen kyselytunti: Asuntolainojen korkomarginaalin nosto
(PTK 77/2008 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Tähän asiaan liittyy paljon vääriä mielikuvia ja sekaannusta. Oppositio on tehnyt täällä parhaansa aiheuttaakseen lisää hämmennystä ja epätietoisuutta kansalaisten keskuudessa. Pakko antaa oppositiolle tunnustus siitä, että olette aika hyvin onnistuneet hämmentäneet kansalaisia tässä asiassa. Olette jopa onnistuneet antamaan sen väärän mielikuvan, että hallituksella olisi jotain tekemistä tämän asian kanssa. (Hälinää) Tämä asia on pankkien käsissä, ja pankit ovat valitettavasti erittäin huonosti hoitaneet tämän asian tiedottamisen. Voi sanoa, että ovat surkeasti epäonnistuneet asian tiedottamisessa. Tarkoitus oli kysyä, että aikooko hallitus Ratan kautta jotenkin toimia aktiivisesti, jotta tästä asiasta kunnolla tiedotettaisiin ja selkeytettäisiin, mistä on kyse. Nyt kuulin ministeri Kataiselta, että hallitus on jo näin toiminut ja toimimassa. Jotain kysyäkseni kysyn, että: Eikö ole niin, että tässä prosessissa tähän saakka hallituksella ei ole ollut mitään tekemistä? (Naurua)"

Hannakaisa Heikkinen

Suullisen kyselytunti: Laajakaistayhteyden saatavuus koko maassa
(PTK 77/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Vielä haluaisin tarkentaa. Minä olen hyvin iloinen, että hallitus on ottanut tällaisen vastuun tässä asiassa. Maaseudulla valtavasti iloitaan tästä päätöksestä. (Naurua)"

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Mauri Pekkarinen

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009
(PTK 76/2008 vp)

"(Eduskunnasta: Mikrofoni päälle, ei kuulu!) Arvoisa puhemies! Olen onnellinen, että edustajat haluavat näin mielellään kuulla minun ääntäni. (Naurua)"

tiistai 9. syyskuuta 2008

Puhemies

(PTK 71/2008 vp)

"Tervetuloa syysistuntokaudelle! Niin kuin olette huomanneet, on otettu käyttöön uusi salijärjestelmä, joka näyttää toimivan niin hyvin, että kansanedustajia on enemmän paikalla kuin melkein milloinkaan. (Naurua)"

Puhemies

(PTK 71/2008 vp)

"Kuuluuko sinne saliin muuten paremmin kuin ... (Eduskunnasta: Erittäin hyvin!) - Sivumennen sanottuna, niin kuuluu tännekin, (Naurua) ja epäilen, että kuuluu lehtereille asti."

Arto Satonen

Hallituksen esitys laiksi ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta
(PTK 71/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Haluaisin puuttua lähinnä ed. Lahtelan puheenvuoroon siinä, kun hän mainitsi pitkistä listoista. Täytyy sanoa, että uskallan veikata, että siinä asiassa ainakaan ed. Lahtela ei puhunut kyllä omaan pussiinsa, että jotenkin on sellainen tunne, että jos nämä pitkät listat olisivat, niin tuskin ed. Lahtela olisi tähän taloon tullut koskaan (Naurua) - niin kuin ei varmaan meistä moni muukaan."

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Jukka Gustafsson

17.6.2008
Hallituksen esitys laiksi ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta
(PTK 69/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Meillä oli demarien eduskuntaryhmällä tuossa mielenkiintoinen eläkepoliittinen seminaari enkä sen takia ole voinut osallistua tähän tärkeään keskusteluun. Nyt olen tietysti aika pihalla siitä, mitä täällä on puhuttu. (Välihuuto) - Ei, kyllä minä uskon, että täällä ihan hyvää keskustelua on käyty. Ilmapiiri on levollinen ja kannustava. Toisenlaisiakin kokemuksia on. (Naurua) Onko puhujalla mitään asiaa? Kyllä, kyllä on. - - "

Lyly Rajala

17.6.2008
Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 2 a luvun ja uhkasakkolain 10 §:n muuttamisesta
(PTK 69/2008 vp)

" - - Onko teidän mielestänne 99 yli kymmenys 2 000:sta? Ojalan laskuopin mukaan minusta ei ole. Ainakaan minulle ei Oulun lyseossa opetettu näin. Se onkin ainoa koulu Suomessa, josta on tullut kolme presidenttiä: Ståhlberg, Kallio ja Ahtisaari. (Ed. Pulliainen: Onkos sillä tekemistä tämän asian kansa? - Siellä on, ed. Pulliainen, teillekin tiedoksi, opettajanhuoneen vieressä yhden pronssilaatan paikka vielä tyhjänä. (Naurua - Puhemies: 12 minuuttia on jo kulunut!)"

torstai 12. kesäkuuta 2008

Paavo Arhinmäki

12.6.2008
Suullinen kyselytunti: Ulkomaiset arviot Suomen vaalirahoitusasioista
(PTK 67/2008 vp)

Vanhanen: "Arvoisa puhemies! Miksei pääministerin ilmoitusta asiasta? Tämä asia ei ole yksin hallituksen asia. Näihin epäselvyyksiin näissä ilmoituksissa: ne koskevat aika montaa edustajaa tässä salissa. (Ed. Arhinmäki: Miksi te sitten vaaditte välikysymystä?) - Ei hallitus esimerkiksi pysty millään vastaamaan, ed. Arhinmäki, siihen, että te ette vuosi sitten tehnyt ilmoitusta yli 1 700 euron lahjoituksista. (Hälinää) Emme me voi siitä ilmoitusta antaa eikä selvitystä. (Puhemies koputtaa) Mutta mikäli te allekirjoittaisitte välikysymyksen, niin sen jälkeen hallituksella ja hallituspuolueilla olisi täysi oikeus kysyä teiltä, miksi te jätitte ilmoituksen vuosi sitten tekemättä. Miksi teille muisti palasi vasta tänä keväänä? Teillä on mahdollisuus tänäänkin se tehdä."

Arhinmäki: "Arvoisa puhemies! Nyt täytyy korjata ensin pääministeri Vanhasen väite, että en olisi jättänyt vaalirahoitusilmoitusta. Olen jättänyt sen aivan sen mukaisesti kuin laissa on määritelty. Olen täydentänyt sitä kuten moni muukin. (Naurua)"

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Antti Kaikkonen

10.6.2008
Hallituksen esitys Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
(PTK 65/2008 vp)

Tennilä: "Herra puhemies! Ed. Kalliomäelle toteaisin, että kyllä minusta meidän pitää pyrkiä vaikuttamaan siihen, mitä musiikkia soitetaan EU:n puitteissa. Kapellimestari Sarkozyn musiikki ei ole minun musiikkiani. En chansonia ymmärrä, miten sitä edes mentäisiin."

Kaikkonen: "Arvoisa puhemies! En tiedä, mistä ed. Tennilälle tulivatkin tanssivertaukset mieleen, (Naurua) mutta käytetään nyt sitten niitä."

torstai 29. toukokuuta 2008

Martti Korhonen

29.5.2008
Suullinen kyselytunti: Eläkeindeksien tarkistusten aientaminen
(PTK 60/2008 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Minä kysyn nyt pääministerin sijaiselta, kun meillä arvokkaana ministeri Väyrynen nyt vastaa pääministeriä ja antaa vastauksen koko hallituksen puolesta. Nyt, arvoisa ministeri Väyrynen, ruuan hinta nousee, polttoaineen hinnat nousevat, inflaatio nousee, korot nousevat, ja hallitus ei tee mitään. Hallitus teki viimeksi päätöksiä velanmaksun lisäämisestä. Milloin te hallituksena lähdette auttamaan kaikkia kansalaisia? Ruuan hinnannousu koskee eläkeläisiä, se koskee työttömiä, lapsiperheitä mitä suurimmassa määrin. Asuntovelkaiset ovat ongelmissa. Nyt alkaa olla liikenneyrityksien puolella ongelmia, joukkoliikenteen hinnat nousevat. Aiotteko te tehdä kansalaisten eteen kokonaisvaltaisesti mitään? Ei tällainen selittely työryhmistä enää riitä. Nyt pitää alkaa tehdä jotakin tosissaan. Ottakaa te, ministeri Väyrynen, jonkunlainen ote nyt, kun teillä on valta siihen. (Naurua)"

tiistai 27. toukokuuta 2008

Tuulikki Ukkola

27.5.2008
Hallituksen esitys vuoden 2008 toiseksi lisätalousarvioksi
(PTK 58/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! On se hyvä, että Suomen kansa ei ole kuuntelemassa tätä keskustelua. Demarien verokeskustelu on ihan päätöntä ollut koko ajan. Minä kerron: Vuoden 2003 vaaleissa te sanoitte, että ei missään nimessä ole varaa hyvinvointiyhteiskunnan takia keventää tuloverotusta. No, tuli hallitus ja kevensi enemmän kuin kokoomus lupasi omassa vaaliohjelmassaan. Nyt te kiemurtelette siitä, että kun olette tulleet kokoomuksen linjoille, niin pidätte sitä ikään kuin omana asiananne. Te olette aina olleet veronkorottajapuolue ja tulette aina sellaisena pysymään, puhuttepa mitä tahansa. (Välihuutoja - Naurua)"

Pertti Virtanen

27.5.2008
Hallituksen esitys vuoden 2008 toiseksi lisätalousarvioksi
(PTK 58/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Kun tulevaisuusvaliokunnan edustajana tässä - ja vanha puheenjohtajakin siellä istuskelee - olen kuullut tämän uuden sanan "futuuri-" ja "futuristi-" ja muut "spekulantit", todellisuudessa, ettei totuus unohtuisi, valtio hyötyy kaikista eniten näistä polttoaineverojen hinnankorotuksista, koska Suomessa on EU:n kallein verotus polttoaineissa - vai toiseksi kallein? - sitten Suomessa on pisimmät välimatkat, täysin kyvyttömät hallitukset, jotka puhuvat puppua sen takia, että meillä on vielä tämän Nesteen ja - mitä meillä on - Fortumin suhteen se, että siellä näitten nykyhallituspuolueitten osakkeenomistajat saavat valtavia voittoja valtion ohella näistä asioista ja sen takia tähän ei kajota ja puhutaan tämmöisiä (Välihuuto) - oo ny hiljaa vähän aikaa - (Naurua) "futuristi"."

Heikki A. Ollila

27.5.2008
Hallituksen esitys vuoden 2008 toiseksi lisätalousarvioksi
(PTK 58/2008 vp)

"Herra puhemies, arvoisa edellinen puhuja ja kokoomuksen kansanedustajat! (Naurua)"

torstai 22. toukokuuta 2008

Esko Ahonen

22.5.2008
Suullinen kyselytunti: Vaalirahoitusjärjestelmän uudistaminen
(PTK 56/2008 vp)

"Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan ministeri Brax viittasikin tähän henkilökohtaiseen mainontaan. Totuushan on todella se, että mainoskampanjat ovat kasvaneet aivan räjähdysmäisesti, ja tietysti se johtuu siitä, että me kilpailemme kentällä äänistä. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että jonkun katon asettaminen on erittäin vaikea siinä mielessä, kuka sen tutkii, mikä instanssi sen tutkii.

Eikö olisi selkeämpää, että annettaisiin lainsäädännöllisesti seikkaperäiset ohjeet henkilökohtaiselle mainonnalle, nimenomaan lainsäädännöllisesti rajattaisiin yksittäisten ehdokkaitten valikoimasta pois tietyt välineet, televisio tai jotakin muuta vastaavaa, lehdistö tai radio? (Naurua)"

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Eero Heinäluoma

21.5.2008
Välikysymys: Yliopistojen aseman ja toimintaedellytysten turvaaminen
(PTK 55/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Yliopistot ovat todellakin meidän koko maamme menestyksen kannalta aivan ratkaisevassa asemassa. Nyt kun meillä on kansallisvarallisuutta, niin on olennaista, että olemme valmiit tästä puolesta pitämään huolta. Mutta aivan olennainen merkitys yliopistoilla on meidän aluekehityksellemme. Ihmettelen kyllä, mikä käänne on keskustassa tapahtunut tässä yhteydessä. Mikä käänne on tapahtunut? En nyt paljon laita toivoa kokoomukseen; ymmärrän kyllä, miksi halutaan yksityistää yliopistoja, kokoomuksen ideologiasta. Mutta mitä on tapahtunut keskustassa, kun ei enää nähdä, mikä on yliopistojen merkitys tasapainoiselle aluerakenteelle? Sen varassahan meillä koko kehitys on tapahtunut. (Eduskunnasta: Pekkarinen vielä yrittää!) Nyt sanotaan, että jos tulee yksityistä rahaa pääomaan, niin pääministeri lupaa ruhtinaallisesti kaksi ja puoli kertaa sitten valtion rahaa niille, jotka saavat yksityistä rahaa pääomaan. Mitä on tässä jälkeä alkiolaisuudesta, tasapainoisesta aluekehityksestä? Aluepolitiikasta on tämän jälkeen ja sivistysyliopistosta, arvoisa pääministeri, jäljellä pienen pienet stringit. (Naurua)"

Puhemies

21.5.2008
Välikysymys: Yliopistojen aseman ja toimintaedellytysten turvaaminen
(PTK 55/2008 vp)

Sarkomaa: "Arvoisa puhemies! Tässä uhkaa kyllä jo oppositiota luokalle jääminen, tukiopetus ja erityisopetus ei auta. (Välihuutoja oppositiosta) Näyttää siltä, että oppositiolla ei ole korvia. Täällä on useaan kertaan toistettu se - ja sovitaanko, että tässä keskustelussa sen, mikä on hallituksen mielipide, me esitämme, ja sen, mikä on opposition mielipide, te esitätte eikä niin, (Ed. Gustafsson: Ei hallitus määrittele reunaehtoja keskustelulle!) että te esitätte mörköjä ja virheellisiä väitteitä, joita te sitten ikään kuin puolustatte. (Hälinää - Puhemies koputtaa)"

Puhemies: "Kuunnellaanpa! - Ei ollut tarkoitus keskeyttää! (Naurua)"

tiistai 20. toukokuuta 2008

Pentti Oinonen

20.5.2008
Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009-2012
(PTK 54/2008)

"EU on jo probleema, ei pelkkä ongelma. (Naurua)"

torstai 15. toukokuuta 2008

Jyrki Katainen

15.5.2008
Suullinen kyselytunti: Vaalirahoituslain muuttaminen
(PTK 52/2008 vp)

"Puhemies! Minä pidän parhaimpana, että pääministeri itse kertoo omat ajatuksensa ensin tähän asiaan liittyen. En halua missään nimessä hänen toimintaansa tässä kommentoida. Olennaista on se, että me tiedämme vaalirahoituksen riittävän selkeästi ja sitten päätöksen perusteiden pitää kestää kritiikin, tämän avoimuustarkastelun tietenkin, mutta muutkin tekijät. Niinhän ei tietenkään voi olla, että jos joku yhteisö on antanut vaalirahoitusta, niin sen jälkeen kansanedustaja tai ministeri on velvoitettu olemaan kaikissa asioissa toista mieltä kuin mitä tämä yhteisö on. (Naurua) Näinhän ei voi olla. (Ed. Tuomioja: On olemassa myös esteellisyys!) Tässä nyt päätöksen perusteiden pitää olla niin selkeät, että se kestää kaiken kritiikin."

Esko-Juhani Tennilä

15.5.2008
Suullinen kyselytunti: Puolustusministerin Nato-kannanottojen vaikutukset ulkomailla
(PTK 52/2008)

"Arvoisa puhemies! Minulla on kysymys puolustusministerille. (Ed. Ollila: Mistä aiheesta?) - Arvatkaa! (Naurua) Ensin te hoitte kolmea sanaa: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Nyt teidän puheeseenne on tullut kolme lisäsanaa: Nato, Nato, Nato. Ensin loitte mörön, sitten löysitte pelastajan. (Naurua)"

Tarja Cronberg

15.5.2008
Suullinen kyselytunti: Puolustusministerin Nato-kannanottojen vaikutukset ulkomailla
(PTK 52/2008)

Kiljunen: "Arvoisa puhemies! Ministeri Cronberg, te totesitte ministeri Häkämiehen Atlantti-Seurassa käyttämästä puheenvuorosta, että se oli pohjanoteeraus suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Erittelisittekö hieman, mitä tarkoititte tällä sanalla, että se oli pohjanoteeraus."

Cronberg: "Arvoisa puhemies! Vastaan tähän kysymykseen muissa yhteyksissä. (Naurua)"

Liisa Jaakonsaari

15.5.2008
Suullinen kyselytunti: Puolustusministerin Nato-kannanottojen vaikutukset ulkomailla
(PTK 52/2008)

"Arvoisa puhemies! Minusta olisi erittäin mielenkiintoista, jos hallitus jatkaisi tätä turvallisuuspoliittista paneelikeskustelua myös eduskunnan edessä eikä missään suljetuissa kabineteissa. Minä luulen, että esimerkiksi Helsingissä olevat suurlähetystöt kaipaavat kovasti selvennystä siitä, mitä ministeri Cronberg ajatteli tällä pohjanoteerauksella. (Ed. Tennilän välihuuto) Miten se käännetään esimerkiksi englanniksi tämä pohjanoteeraus? (Naurua)"

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Liisa Jaakonsaari

14.5.2008
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen
(PTK 51/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Jos ei olisi niin tylsää kuin se on vaatia uutta selontekoa, niin tekisin sen. Nimittäin kyllä kysymys on siitä, minkälainen ympäristö-, yhdyskunta-, kaavoitusnäkemys hallituksella on. Tästä on kysymys, kun pääministeri edustaa erilaista näkemystä kuin esimerkiksi ministeri Vapaavuori, jonka näkemyksiä arvostan erittäin paljon. Häntä on aikaisemmin pidetty kovana oikeistolaisena, mutta hallituksessa hän on ihan kunnon demari, (Naurua) tosi fiksu."

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Tuulikki Ukkola

7.5.2008
Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan kertomus Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2007
(PTK 47/2008 vp)

" - - Mitä Euroopan neuvosto voi tehdä? Ei sitten yhtään mitään. Levitellä vaan käsiä ja odottaa, että Venäjä joskus demokratisoituisi niin paljon, että allekirjoittaisi tämän, ratifioisi tämän sopimuksen. (Ed. Laakso: Kertoisiko edustaja minkälaisesta sopimuksesta on kyse!) - Ehkä minä en tunne asiaa niin hyvin kuin ed. Jaakko Laakso, joka on Euroopan neuvostossa pannut koko Euroopan neuvoston lähestulkoon sekaisin omana aikanaan. (Naurua) - - "

torstai 24. huhtikuuta 2008

Esko-Juhani Tennilä

24.4.2008
Suullinen kyselytunti: Elintarvikkeiden hintojen nousu
(PTK 43/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Maitolitran hinta kaupassa on noussut neljässä vuodessa 21 prosenttia. Tähän vaikuttaa se, että EU-kaudella maitotilojen määrä on puolittunut ja olemme ajautuneet maitopulaan.

Kun Virosta alkoivat viinarallit, herra pääministeri, olitte erittäin tomerana ja alensitte viinan hintaa. Nyt me olemme ajautumassa tuontimaidon varaan ja maidon hinta nousee, mutta toimia teiltä päin ei tule. Miten se näin menee? Teidänhän piti olla maitomies. (Naurua)"

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Hannes Manninen

23.4.2008
Laki käräjäoikeuslain 6 §:n muuttamisesta
(PTK 42/2008 vp)

"Mutta mitä tuohon voisi vähän keventää lopuksi, kun ed. Pulliainen sanoi, että en tunne itseäni liian ikääntyneeksi, niin voin sanoa, että emmehän me kukaan itse tunne, mutta pitäisi kysyä kavereilta. (Naurua)"

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Antti Kaikkonen

22.4.2008
Hallituksen esitys laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta
(PTK 41/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Näistä seitsemänkymppisistä kuskeista: Eivät he kaikki kyllä ole semmoisia papparaisia, mihin ed. Rönni tässä viittaa. Tämän päivän seitsemänkymppisistä moni on aika hyvässä kunnossa. Esimerkiksi omassa kunnassani asuu liikennöitsijä Stenvall, joka juoksee aika pitkiäkin lenkkejä, luultavasti on kovempikuntoinen kuin vaikkapa ed. Rönni, puhumattakaan ed. Kaikkosesta. (Naurua)"

torstai 3. huhtikuuta 2008

Matti Vanhanen

3.4.2008
Suullinen kyselytunti: Vähäosaisia koskeva pääministerin lausuma
(PTK 32/2008 vp)

Ed. puhuja Claes Andersson: " - - Miten, pääministeri, tällaista köyhien ja vähävaraisten vähättelyä sisältävää lausumaa kommentoitte?"

Vanhanen: "Arvoisa puhemies! Kannattaa lukea se koko parinkymmenen liuskan puhe, koska heti muistaakseni kahden lauseen päästä, kun olin analysoinut tätä, totesin aivan erikseen, että tällä en vähättele köyhyyden ja vähätuloisuuden asemaa yhteiskunnassa, vaan se puhe oli kokonaisarvio taloutemme tilanteesta, mitä tehdään. Muotoilu saattoi tämän yhden lauseen osalta olla epäonnistunut, koska toiset ovat kommentoineet sitä tämmöiseksi vallantäyteydeksi, toiset köyhien vähättelyksi. Halusin sillä puheella kiinnittää huomiota siihen, että tästä yleisestä mielikuvasta huolimatta meillä reaalitulot kasvavat tänä vuonna ihmisillä selvästi, aivan normaaleilla perheillä. Kaikista maksukorotuksista, veromuutoksista johtuen meillä reaalitulot kasvavat selvästi. Tällä on vaikutusta myös kotimarkkinakysyntään. En halunnut tällä puheenvuorollani todellakaan vähätellä heikko-osaisuuden merkitystä. Miksi olisin sen tehnyt, kun johdan hallitusta, joka on pystynyt harjoittamaan paljon sosiaalisempaa politiikkaa kuin mihin meillä on ollut vuosikausiin mahdollisuuksia? (Naurua)"

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Raimo Vistbacka

1.4.2008
Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko: Liikennepolitiikan linjat ja liikenneverkon kehittämis- ja rahoitusohjelma vuoteen 2020
(PTK 30/2008 vp)

"Käsittämättömin esitys on, että kunnille sallittaisiin liikennevalvontatyö. Olisivatko perussuomalaiset autoilijat keskustavaltaisissa kunnissa erityistarkkailussa? Kyllä kuntien rahoitus pitää hoitaa muilla tavoin! (Naurua - Ed. Pulliainen: Näppärä aloite!)"

Matti Saarinen

1.4.2008
Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko: Liikennepolitiikan linjat ja liikenneverkon kehittämis- ja rahoitusohjelma vuoteen 2020
(PTK 30/2008 vp)

Saarinen: "Ed. Rantakangas, tarkistakaa tietonne. Teillä on todella väärät tiedot ratojen rullaamisesta kerta kaikkiaan. Tämä aika ei anna siihen mahdollisuuksia. (Puhemies: Minuutti!) Te puhuitte muunnettua totuutta ja se on aika hävytöntä tässä salissa."

Rantakangas: "Puhemies! Kun, ed. Saarinen, te olette ollut aika keskeisesti liikennepolitiikassa mukana, niin kyllähän te joudutte myöntämään, että ministeri Huovinen edellisessä hallituksessa halusi kasata nämä muutamat raideyhteydet rullalle. Mutta nyt tilanne on muuttunut, niitä kehitetään ja kunnostetaan. Samoin 96 yksityisteitten rahat budjetissa olivat nolla euroa ja nyt on 24 miljoonaa euroa. Ette te voi kiistää tätä, vaikka kuinka yritätte pyörittää tätä asiaa. Ne ovat faktoja ja ne ovat löydettävissä kaikista dokumenteista tässäkin talossa."

Saarinen: "Herra puhemies! Tällaisia keskusteluja on ollut, mutta eduskunta (Naurua) on pelastanut yksityisteiden valtionosuudet. Eduskunta pelasti nämä valtionosuudet. (Välihuutoja eduskunnasta)"

torstai 27. maaliskuuta 2008

Juha Mieto & puhemies

27.3.2008
Suullinen kyselytunti: Tiibetin kriisi
(PTK 28/2008 vp)

Mieto: "Arvoisa puhemies! Pääministeri jo mielestäni erittäin hyvin vastas, mutta minä entisenä olympiaurheilijana haluaisin kyllä todeta sen, jotta ei nyt sotketa urheilua ja politiikkaa täs tapauksessa yhteen. Kaikki me tieretähän, jotta totta kai tiibetiläisillä on vaikiat paikat, mutta täs tapauksessa käytetähän törkiästi hyväksensä sitä, että Pekingissä on tulevat olympialaaset, ja minä tierän tasan tarkkaan, että kukaan urhelijoista ei halua sotkia politiikkaa ja urheilua. Ne haluaa osallistua olympialaasiin rauhan hengessä. Haluaisin kannustaa ja kiittää pääministeriä erittäin hyvistä vastauksista, ja oon samalla linjalla, jotta meirän ei pirä sotkia tätä Tiibetin asiaa ja olympialaasia yhteen."

Puhemies: "Kysymystä siinä ei tainnut ollakaan. (Naurua)"

Mieto: "Ei ollut, mut pääministeri vastas, niin minä halusin todeta vaan, jotta asia on näin. (Naurua)"

Puhemies: "Vastaus oli tullut etukäteen, mutta hyvä, että saatiin kysymyskin. (Naurua)"

torstai 13. maaliskuuta 2008

Jukka Gustafsson

13.3.2008
Laki tuloverolain muuttamisesta
(PTK 24/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! On sinällään ihan positiivista, että ed. Satonen tarttui tähän puheenvuoroni erääseen yksityiskohtaan. Kyllä minun täytyy sanoa, että myöskin ottaessani sen asian esille tavallaan tiesin, että voin sohaista vähän muurahaispesään, mutta sanoisin, että asia vaatii kyllä syvällisempää kypsyttelyä ja pohdiskelua. Aivan niin kuin totesin, tässä en nyt tarkoita, että urheilulajit olisivat sinällään hirveästi eriarvoisessa asemassa, mutta kyllä minusta jääkiekkoon liittyy sen kaltaista, hyvin kielteistä kulttuuria väliaikaoluttapahtumineen ja väkivaltaisuuksineen, että näen, että kyllä asiaa pitää vielä pohtia, ennen kuin sen ottaisin ikään kuin kulttuurisetelin käytön kohteeksi. Totta kai jalkapallo-ottelu on sitten erikseen. Sehän on hieno tapahtuma. (Naurua)"

Antti Kaikkonen

13.3.2008
Laki tuloverolain muuttamisesta
(PTK 24/2008 vp)

"Mutta olen, puhemies, sitä mieltä, että vero- tai muita porkkanoita tarvitaan, jotta tässä asiassa päästään eteenpäin, ja tarvitaan myös semmoista liikuntamyönteistä ilmapiiriä, mitä varmaan itse kukin meistä voi olla tavalla tai toisella luomassa, jotta jokainen voisi löytää oman lajinsa. Siinä kannattaa tehdä erilaisia kokeiluja. Ette ehkä ole kuulleet, mutta olen itsekin aloittanut tässä uuden harrastuksen tämän kevään aikana. (Naurua)"

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Liisa Jaakonsaari

11.3.2008
Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen (Nrf) täydentävään toimintaan
(PTK 22/2008 vp)

"Mutta, arvoisa puhemies, kun lauantain uutisista seurasin pääministeriä ja presidenttiä, niin oli vähän kummallinen olo, kun te olitte vähän niin kuin itkuun purskahtamaisillanne, kun tällaisia asioita tehdään, ja tämä on kuitenkin ollut Suomen oma tavoite. Kun Suomi on itse halunnut tätä ja nyt Nato on vastannut Suomen tavoitteeseen, niin miksette voi sanoa, että tämä on iloinen asia, (Naurua)"

Eero Heinäluoma

11.3.2008
Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen (Nrf) täydentävään toimintaan
(PTK 22/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Kyllä on surullista kuulla tämän päivän vasemmistoliiton vastuunkantoa maailman tapahtumista. Siinä ei ole kyllä mitään jälkeä humanismista eikä inhimillisyydestä, (Ed. Jaakonsaari: Ei ole!) ei solidaarisuutta niitä veljiä kohtaan ja siskoja kohtaan, jotka joutuvat kansanmurhien kohteeksi. Kuoppaa kaivetaan vain sinne sanan Nato kohdalle, ja ilmeisesti ainut, mikä teille kävisi kriisinhallinnassa, olisi se, että olisi Varsovan liitto vielä olemassa. (Naurua) Sen joukkoihin te olisitte vielä valmiit lähtemään. Tulkaa, toverit, 2000-luvulle!"

torstai 28. helmikuuta 2008

Ben Zyskowicz

28.2.2008
Suullinen kyselytunti: Hallituksen aluepolitiikka
(PTK 16/2008 vp)

Anne Kalmari: "Mutta se asia, mikä minuakin huolestuttaa aluekehityksen kannalta, on valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Haluaisin kysyä ministeri Kiviniemeltä: Pidättehän huolta syrjäseuduista tässä asiassa? (Ed. Zyskowicz: Älä unohda köyhien asiaa! - Naurua!)"

Matti Vanhanen

28.2.2008
Suullinen kyselytunti: Hallituksen aluepolitiikka
(PTK 16/2008 vp)

"Arvoisa puhemies! Ensin tähän kysymyksen yleiseen osaan. Tuli ja vesi, molemmat vievät asioita eteenpäin. (Ed. Jaakonsaari: Mutta ne sammuttaa toisensa!) Se kolmas, joka on jää, onneksi se ei ole hallituksessa. (Naurua)"

Kimmo Tiilikainen

28.2.2008
Suullinen kyselytunti: Haja-asutusalueiden jätevesikuormituksen raja-arvot
(PTK 16/2008 vp)

"(Puhemies: Minuutti kulunut!) Toivonkin, että tästä nyt tehdään sitten vaikka lisää kysymyksiä, niin että voin jatkaa tätä hyvää vastausta. (Naurua)"

torstai 21. helmikuuta 2008

Matti Vanhanen

21.2.2008
Suullinen kyselytunti: Postidirektiivin vaikutukset
(PTK 12/2008 vp)

Ed. puhuja Merja Kyllönen: "Arvoisa herra puhemies! Nyt kun on kuultu, että Postin asiat ovat hallinnassa, niin totean, että ensin Perukasta lähtivät analogiset lähetykset, itse asiassa koko valtakunnasta, ja sitä mukaa pitää ostaa uusi televisio oikein digiboksin keralla. Sitten oltiin Perukassa saastuttajia ja pitää ostaa uudet jäteveden puhdistuksen superjärjestelmät. Sitten lähti puhelin ja pitää ostaa uusi ja liittymän keralla. Sitten hiipuu Postin palvelut. Tuodaan varmaan kerran kuussa kuitenkin laskut.

Onko odotettavissa, että pian syrjäseuduilla loppuvat myös sähköntoimitukset talon nurkalle ja täytyy laittaa oma tuulivoimala tai aurinkolaboratorio, vai luetaanko pian kynttilän valossa vuoden 2007 Kotiliettä, kun ei uudempaa laatikkoon tipahda eikä siihen ole edes varaa?

Kyllä nyt on käytössä sellaiset epäkannustimet kotona asumisen tukemiseen, ettei paremmasta väliä. Kenellä enää on varaa asua kotona? Millä keinoin ja missä vaiheessa sitä (Puhemies koputtaa) mökin mummon ja papan elämää ja kotona asumista positiivisin keinoin kannustetaan? Tässä rytinässä ei enää kansaneläkkeen tasokorotus lämmitä."

Vanhanen: "Arvoisa puhemies! Tämä kysymys koski aika montaa sektoria, (Naurua) mutta minä uskon silti, että tämän hallituksen aikana siellä Perukassakin ihmiset saavat sähkönsä, saavat soittaa puheluita, saavat postinsa, kynttilätkin löytyy ainakin lähikaupungin marketista. Tähän energiakysymykseen liittyen uskon, että energiaministeri Pekkarinen jatkaa tästä. (Naurua)"

torstai 14. helmikuuta 2008

Jacob Söderman

14.2.2008
Hallituksen esitys valmiuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
(PTK 8/2008 vp)

"Sitten täällä on puhuttu kovasti siitä, että voi jollain tavalla vähentää vallan keskitystä, jos presidentiltä otetaan valtaa pois. Hyvä on. Minne se valta menee? Eduskunnan hajottaminen annetaan pääministerille, Puolustusvoimien ylipäällikkyys pääministerille, oikeuskanslerin nimittäminen valtioneuvostolle, korkeimpien oikeuksien nimittäminen valtioneuvostolle? Siihen tulee valtava valtakeskitys pääministerille, ja uskon, että jos Urho Kekkonen olisi vielä joukossamme, niin hän pyrkisi silloin pääministeriksi. (Naurua)"

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Bjarne Kallis

13.2.2008
Välikysymys: Stora Enso Oyj:n tehtaiden lopettaminen ja valtion omistajapolitiikka
(PTK 7/2008 vp)

"Ministeri Häkämies, te tiedätte, mitä tapahtuu, tai luulette tietävänne, mitä tapahtuu, jos valtio nyt tähän puuttuisi. Te tiedätte, tai sanotte, että Suomen valtion arvopaperisalkun arvo laskisi, ja te tiedätte jopa kuinka paljon se laskisi. Minä en ymmärrä, miten te voitte tietää, että se laskisi 2 miljardilla. Mistä se tieto on tullut?

Ed. Kalli sanoi, että se saattaa laskea miljardilla. Minä en tiedä, miten te voitte tietää? Tiesittekö te eilen, että Stora Enson kurssi nousee aamupäivällä ja laskee iltapäivällä? (Naurua)"

Timo Soini

13.2.2008
Välikysymys: Stora Enso Oyj:n tehtaiden lopettaminen ja valtion omistajapolitiikka
(PTK 7/2008 vp)

"On häpeällistä, että kerta toisensa jälkeen tullaan väittämään kansalle kirkkain silmin ja vakavalla naamalla, että valtio käytännössä 35 prosentin äänivallalla ei voi edes yrittää puuttua pörssiyhtiön toimintaan, koska se on muka vastoin periaatteita. Mistä tämmöinen tulkinta on kotoisin, Brysselistäkö, ed. Kankaanniemi, Brysselistäkö? En usko, että sieltäkään. - Puhe vaikuttaa, kun ed. Zyskowiczkin heräsi. (Naurua)"

tiistai 12. helmikuuta 2008

Annika Lapintie

12.2.2008
Pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2008 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä
(PTK 6/2008 vp)

Ed. puhuja Marja Tiura: "Arvoisa puhemies! Harvoin kuulee täällä istuntosalissa näin epäjohdonmukaista ja ristiriitaista puheenvuoroa kuin ed. Lapintien puheenvuoro oli. - - "

Lapintie: "Herra puhemies! En tiedä, luulisin nyt, että ed. Tiura tietää, tai en tiedä, (Naurua) mutta kaikki muut varmaan tietävät - - "

Bjarne Kallis

12.2.2008
Pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2008 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä
(PTK 6/2008 vp)

" - - Sitten olisin kyllä toivonut, että olisi ollut vähemmän tällaista liirunlaarumia tässä pääministerin puheessa. (Puhemies: Ja nyt tulikin 2 minuuttia täyteen!) - No joo, mutta me jatkamme sitten myöhemmin. (Naurua)"