keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Antti Rantakangas


Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2013
(PTK 82/2012 vp)

"Arvoisa puhemies! Tiiviisti voi sanoa, että hallituksella on tauti tiedossa mutta väärät lääkkeet. Jos te aidosti haluaisitte kantaa huolta heikoimmista kunnista, syrjäisistä kunnista, niin te ette olisi toteuttaneet muun muassa seuraavia päätöksiä: kiinteistöveron irrottaminen verotulojen tasausjärjestelmästä ja valtionosuuksien mittava leikkaus. Nehän kohdistuivat juuri pääsääntöisesti heikon tulopohjan kuntiin ja syrjäisille alueille. Kunpa te olisitte keskittyneet parantamaan ja lisäämään näitten seutujen elinvoimaa, elinkeinorakennetta ja muuta valtion toimenpidettä, jolla näitä seutuja olisi saatu nousuun. (Vasemmalta: Rahalla!) Ei rajojen muutoksilla saada yhtään uutta lasta aikaan. Tämä on kyllä biologinen mahdottomuus teillä. Sen verran minäkin haluan kommentoida. (Naurua)"

Ei kommentteja: